JUHANNUS - JUHLISTA HAUSKIN

Lipunnosto salkoon oli joka juhannusaatto tärkeä seremonia. Tässä alkamassa vuoden 1958 nosto isän johdolla.

YHDESSÄ TUOKSUVASSA LUONNOSSA

Meillä maalla pidettiin juhannusta kesän kohokohtana. Lapsuuden juhannuksiin liittyivät lähes aina Turun serkut, koivujen haku pihalle, lipunnosto, juhannuskokko, limpsakori ja hauskanpitoa ison sakin kanssa. Suursiivous oli tehty jo hyvissä ajoin ennen juhannusta. Kotona olivat paikat tiptop.

Luonto oli vehreä, kukat loistivat pellonpientareilla ja kahvipöydässä, koivunlehdet luovuttivat puhtautta uhkuvan arominsa sekä pihakoivuista että miesten ja naisten vastoista. Sireenit tuoksuivat suloiselle sekä pihan pensaissa että maljakoissa. Mittumaarina oli odotettavissa lepoa kiireisistä kesätöistä, parempaa ruokaa ja jopa monenlaisia herkkuja.

Juhannusta odotettiin melkein yhtä paljon kuin joulua. Ihaninta oli yhdessäolo ja sen luoma, useimmiten hilpeä tunnelma.Teininä odotukset romatisoituivat ja juhannus oli myös suurten unelmien aikaa. Kaikki aistit muistavat juhannuksen keskikesän riemullisena ja tunnekylläisenä ajanjaksona. Nuo aistimukset, ehkä itikoiden ininää lukuunottamatta, haluaa tuntea aina vaan uudelleen, vaikkapa laimennettuina haikuina menneistä.

Juhannus 2007 oli aurinkoinen. Suku sekä mökkinaapurit nauttimassa komeasta juhannuskokosta vakiopaikallaan rantapenkan kuopassa.

VIIMEISIÄ ASKAREITA ENNEN JUHLAN ALKUA

Vaikka meillä kasvoi kotipihalla ja rannassa komeita koivuja, haettiin joka juhannus pienet koivut rappujen viereen ja pihakeinun ympärille, joskus myös navetan eteen. Koivujen haku yleensä traktorilla, reikien teko rautakangella, kuopan kastelu ja koivujen asettelu kuoppaan olikin miesten päivän eka työjuttu. Toinen työjuttu oli juhannuskokon viimeistely. Rantapenkan kuoppaan oli jo edellisestä kesästä lähtien kerätty risuja, sytykkeeksi apulantasäkkejä. Päivällä kuoppaan koottiin vielä sahauspaikan puujätettä ja isoja risuja lähialueelta. Kokon läheisyyteen varattiin joinakin vuosina vanhoja autonrenkaita ja yhtenä vuonna vanha sohva, jossa ensin istuttiin, katseltiin kokon alkuhetkiä ja sitten lopuksi heitettiin koko sohva kokkoon.

Naisten hommia olivat siivous, karjalanpiirakoiden, pullien, leipien ja täytekakun leipominen. Tosin esimerkiksi leivät oli saatettu leipoa jo edellisenä päivänä. Juhannuksen ilta-aterian valmistaminen tapahtui useimmiten leipäuunissa. Kun grillikulttuuri saapui Vääntäjän mäelle, grillattiin uusien perunoiden lisukkeeksi lohta ja makkaraa. Ja karjalanpiirakatkin on jo vuosikymmenet ostettu kaupasta. Salaatti kuului jo lapsuudessa juhannuspöytään, tosin se oli kananmunia, tilliä ja kermavaahtoa salaatinlehtien päällä, mutta kuitenkin.

Vaikka naisilla oli aattona paljon hommia, oli meillä lapsuuteni juhannuksina paljon naisia ja rivakoita tyttöjä tekemään noita aaton askareita, parhaimmillaan seitsemän. Miehiä ja poikia oli vain kolme, jollei jotain metsätyömiehiä sattunut olemaan juhannuksen aikoihin hommissa. Aikuisikäisenä juhannusjuhlissa miehiä oli useimmiten enemmän, sillä sukuun tuli vävyt ja minulle ja sisarelleni syntyi yhteensä viisi poikaa. Ja melkein aina oli muitakin mies- ja naisvieraita.

Lipunnostajat ovat vaihtuneet 2000-luvulla uuteen sukupolveen Vääntäjän pihalla. Samu ja Niko nostavat, Pete ja Julia pitävät lippua, Satu ja Paula valvovat suoritusta.

SINIRISTILIPPUMME JA LIMONADIPULLOJEN JAKOA

Juhlien viralliset avajaiset aloitettiin aina tasan klo 18 lipunnostolla. Silloin kokoonnuttiin yleensä sakilla lipputangon ympärille. Isä toimi lipunnostajana vuoteen 2000 saakka. Hän luovutti tämän seremoniallisen tehtävän vävyille ja lapsenlapsille, kun ei pystynyt enää seisomaan ilman rollaattorin tukea. Me lapset ja myöhemmin vävyt ja lapsenlapset pitelimme lipun kulmista kiinni, sillä meillä oli tarkka sääntö, ettei Suomen lippu saanut osua maahan.

Lauloimme yhdessä Siniristilippumme -laulusta niin monta säkeistöä, kun muistimme ja katselimme kun uljas lippumme nousi hiljalleen kotipihan koristeeksi. Juhannusyö on ainut yö, jolloin lippu saa liehua. Lasku tapahtuikin sitten ilman suurempia seremonioita ja siksi vähemmän juhlavissa merkeissä Juhannuspäivän iltana.

Juhannusaattoon kuului kouluaikoinamme limonadi. Isä toi kotiin oikein koko korillisen limpsaa ja meidän piti jakaa se kolmeen tyttöön. Aika usein jakajina olivat myös serkkumme Marja ja Timo. Korissa oli Omenaporetta, joka oli ja on vieläkin herkkuani, keltaista ja punaista Jaffaa, Pommacia, josta en erityisemmin välittänyt ja jotain esanssijuomia. Jakotoimitus oli välillä kinkkistä, eikä sopua aina löytynyt ilman äidin diplomatiaa.

Juhannusaaton iltapäivä kului erilaisia pelejä pelaillen. Repertuaariin ovat kuuluneet mm. kattopallon heittely, fudis, tennis, lentopallo, sulkapallo, free speen heittely, petanque, tikanheitto, kroketti ja kuulan työntö. Ja aina välillä on käyty uimassa, juotu kahveja ja muita drinksuja pihalla ja otettu aurinkoa. Miehet ovat aattona pyytäneet usein myös kalaa uistellen ja katiskoilla, lapset onkien.

Juhannuksena 1998 ensin istuttiin kokkoa katselemassa vanhalla sohvalla, mutta lopuksi sohvat poltettiin kokossa. Riina ja Julia Sepon ja vaarin kanssa eturivin paikoilla.

JUHANNUSSAUNA JA YÖTÖN YÖ

Ei juhannus olisi ollut mitään ilman saunaa. Naiset kävivät yleensä ensin kimppasaunassa. Siellä isossa saunassa vastottiin, pestiin toistemme selkiä ja uitiin moneen kertaan. Miesten ollessa saunassa naiset laittautuivat iltaa varten ja keittelivät saunakahvit. Aikuiset miehet olivat tissutelleet pitkin iltapäivää, joten tunnelma oli jo melko lupsakka siinä vaiheessa, kun kokkoa alettiin sytyttää.

Juhannuksena yhteisöllisyys korostui erityisen paljon. Silloin meillä oli aina vieraita ja sukulaisia kylässä. Viimeisten vuosikymmenten aikana kaikki lähialueen mökkiläisetkin ovat kerääntyneet Vääntäjän Ylätalon rantaan juhannuskokoille. Niin kauan kuin isä pystyi vielä hyvin omilla jaloillaan liikkumaan, hän oli ylimmäinen seremoniamestari, joka sai varmuudella kokon syttymään vaikka kovassa vesisateessa. 2000-luvulla on kokkomestarin rooli ollut suvun nuorilla miehillä.

Kokon palaessa lapset juoksentelevat saunatiellä ja pistäytyvät välillä pihamaalla. Joskus pienempinä he työntelivät toisiaan vanhoilla kumittomilla maitokärreillä. Aikuiset istuskelevat tienreunoilla tai juttelevat pikkuryhmissä kokon äärellä. Pojat ovat aina kantaneet viisaana varotoimena ämpäreillä vettä nuoton lähelle, mutta tähän mennessä niitä ei ole kovinkaan paljon tarvittu. Kun kokko on palanut, siirrytään pihapöydän ympärille tai sateen sattuessa tupaan jatkamaan suviyön elämää aamun pikkutunneille saakka. Melko tavanomaista nuoruusajan juhannusyönä oli lämmittää sauna vielä aamuyön tunteina ja jatkaa turinoita saunan lauteilla.

Juhannusyönä kerrattiin ja muisteltiin erilaisia taikoja. Itse toteutimme nuorina tyttöinä seitsemän kukan kimpun keräämisen ja viskasimme vinhan pyörimisen jälkeen kimpun ilmaan. Sulhaisen odotettiin saapuvan sitten sieltä suunnalta, minne se kimppu lensi. Harvoin me sitä kimppua tyynyn alle laitoimme uniamme inspiroimaan. Emme myöskään katselleet kaivoon, sillä meillä ei ollut lupaa avata painavaa kaivon kantta. Teineinä kävimme juhannustansseissa vasta juhannuspäivänä, joten aattoyön taiat olivat jo unohtuneet, kun sinne saavuimme muutoin vain niin romanttisin haavein sykkivien rytmien vietäväksi. Joinakin kesinä kävimme uitto-ojan lähteissä kastautumassa vieraittemme kanssa, mutta tuolloin olimme kaikki jo tukevasti naimisissa.

Istutin heti mökin valmistuttua 1975 juhannusruusja rappujen viereen (alut tuotu heinolalaisen Erkki Lunkan pihalta). Siinä ne kukkivat noin juhannuksen aikaan, vaikka iso koivu onkin imenyt niiden kasvuvoimaa 35 vuoden ajan.

YLLIN KYLLIN YHTEISÖLLISYYTTÄ

Minä koen vahvasti, että se oikea juhannus syntyy vain vanhan kotitaloni pihapiirissä. Pelkästään omalla mökillä on juhannusaattoa harvoin vietetty. Ja vaikka onkin siellä oltu, niin aaton alkuillan seremoniat on aina vietetty lapsuudenkodin miljöössä, myös omien vieraiden kanssa. Vanhemmat toivottivat aina meidän lasten kaverit ja ystävät tervetulleiksi sinne yhteiseen juhlaan.

Sinne on vetänyt mukavia muistoja sisältävät perinnetoimet ja monin aistein koettu mahtava tunnelma sekä takuuvarma hyvä seura.
Luultavasti 64 viettämästäni juhannuksesta olen ollut noin 50 vanhalla kotitilalla kulloinkin tärkeiden ihmisteni ja naapureiden kanssa. Juhannus onkin ainut juhla, jonka aikana olen ollut samassa paikassa samaan aikaan lähes joka ikinen vuosi! Täytyyhän siinä totisesti olla jotain taikaa!

Ensimmäisen juhannuspäivän mansikkakakku on useina vuosina syöty meidän mökillä lähisuvun kanssa yhdessä. Onpa käynyt niinkin, että kakkupohja on lätsähtänyt kumiksi ja päivän päätuotteena nuorille herkkusuille on jouduttu tarjoamaan keksipohjalle rakennettua kerma- mansikkakekoa. Onneksi kenelläkään ei ollut mitään sitä vastaan, sillä mansikoita ja kermaa he olivat tulleet syömäänkin, se kuivakakkupohja oli ihan toisarvoinen juttu. Joskus on pelailtu hissuksiin sulkapalloa, lentistä, koronaa tai pingistä, joskus saunottu pois krapulaa ja toisinaan vain istuttu isoilla rappusilla ja haasteltu niitä näitä. Juhannukseen on liittynyt siis vahva annos yhteisöllisyyttä, joka on antanut voimia lukuisten muiden omien roolien tyydyttävään suorittamiseen siinä juhannusten välissä.