PÄÄSIÄISEEN LIITTYI HITUNEN AHDISTUSTA

Vietimme oman pikkuperheemme ensimmäisen pääsiäisen 1968 maalla, isän ja äidin ilona. Kylässä myös Marja ja Timo. Isä lähdössä viemään minua, Jonia ja Peteä sekä Höltän serkkuja junalle.

Siellä lapsuuteni vuodenajoissa joulun ohella merkittävä juhla-aika oli pääsiäinen. Pääsiäinen oli lähtölaukaus keväälle, jota odotin vuodenajoista eniten. Vaikka vanhempani eivät olleet ainakaan ulkoisesti kovin uskovaisia, meillä pääsiäiseen liitettiin aina vahvasti kärsimysviikko ja sen teemat. Luultavasti Tilda-mummollani oli myös vahva vaikutus juhlan henkisyyteen.

Kun pyhäkoulua ei lähialueella ollut, jäi uskonnon opetus perheen aikuisten tehtäväksi. Isä ei siihen kasvatukseen osallistunut, vaikkakin määritteli perheemme käyttäytymisnormit ja omat käskymme, jotka juontuivat selkeästi lutherilaisesta uskonopista. Äiti oli asiakasvattaja, joka perehdytti meitä juhlapyhien tapoihin, perinteeseen ja vastasi juhlan sisällön tuottamisesta. Mummo, ehkä eniten evankelisluterilaisena kasvattajana, kertoili Jeesuksesta, hänen ristiinnaulitsemisestaan ja ylösnousemuksestaan, kun olin alle kouluikäinen.

Pääsiäisen uskonnollinen merkitys korostui vielä vahvemmin alakoulun uskontotunneilla ja hengellisissä lauluissa, joita pääsiäisviikon aikana opeteltiin ja laulettiin. Muistan virren "Oi rakkain Jeesukseni, piinattu verinen" ja monet muut, joissa kerrottiin vihasta, tuskasta, kidutuksesta, kärsimyksestä ja naulojen lyömisestä. Ne tuntuivat nuoresta ihmisestä silloin yhtä ahdistavilta, kuin nykyään eläkeikäisestä televisiosta tulevat tuhoamis-, taistelu- ja tapposarjat ja elokuvat, julmat sotakuvaukset tai vaikkapa vallanhimon sokaisemien hirmuvaltiaiden aiheuttamat kärsimykset oman maan asukkaille eri puolella maailmaa. Kouluaikana Tirvan kyläkirkossa pidettiin pääsiäisviikolla hartauksia, ainakin kiirastorstaina ja pitkäperjantaina. Muistan laulaneeni kirkossa sekä yksin että kuorossa pääsiäisen hengellisiä lauluja.

Koin pääsiäisviikon etupäässä ahdistavana sen taustakertomuksen takia, sillä en kestänyt julmia tarinoita kuolemasta enkä kärsimyksestä. Punahilkka-satukin oli ihan järkyttävä, vaikka siinä sadussa Punahilkan pelastuminen oli se juttu, joka hieman antoi lohtua elämän julmuuteen. Minulle kuolema oli näyttänyt konkreettisesti pelottavat kasvonsa kotitilallamme tapahtuneissa, normaaliin maalaiselämään kuuluvissa eläinten lahtauksissa, ja niitäkin tilanteita pakenin senkun kerkesin. Muutenkin mieliala oli pääsiäisviikolla apea, sillä esim. pitkäperjantaina oltiin vain kotona, radiosta ei tullut mitään iloista ohjelmaa ja se päivä tuntui todella pitkältä. Silloin ei lapsille korostettu tarpeeksi pääsiäiseen sisältyvää ilosanomaa niin kuin nykyaikana näyttää olevan tapana.

Elämä on kuitenkin kouluttanut minuakin hallitsemaan pelkoni, katsomaan niitä silmiin ja tulemaan niiden kanssa sinuiksi. Oma kuolemani ei tunnu lainkaan pelottavalta, kun käsittelin sen perusteellisesti akuutin syöpäprosessin aikana.

Lapsenlapseni Julian minulle eri vuosina antamia virpomisvälineitä ja unkarilaisten kollegoitten lahjoittamia maalattuja pääsiäismunia oman pääsiäispöytäni koristeena.

LAPSUUDENKODIN PÄÄSIÄISTRADITIOT

Isän rooli pääsisäisjuhlissa oli tuohiropojen valmistusmateriaalin hankinta ja ropojen tekeminen mämmiä varten. Myöhempinä vuosina isä pääsi helpommalla, kun hän osti pahviset roposet. Äiti ja mummo tekivät mämmiä, valmistivat lammaspaistia ja kasvattivat oikeita kananpoikia meidän lasten riemuksi. Me lapset haimme yleensä kantavia hankia pitkin pajunoksia maljakkoon jo hyvissä ajoin, jotta ne ehtivät pääsiäiseksi avautua kunnollisiksi kissanpojiksi. Yleensä äiti toi maljakkoon myös koivunoksia, jotka saatiin pääsiäiseksi avaamaan pienet vihreät hiirenkorvat.

Kananmunia syötiin pääsiäisenä ja niitä maalattiin vesiväreillä. Muistini mukaan maalattavat munat olivat kovaksi keitettyjä, joilla koristelteltiin pääsiäispöytää ja jotka sitten syötiin aterioitten yhteydessä. Suklaamunia sain vasta isona koululaisena. Meillä niitä ei piiloteltu, vaan isä ja äiti antoivat ne ensimmäisenä pääsiäispäivänä. Myös raeruohon kasvattaminen tuli ohjelmaan vasta oppikouluaikanani. Virpomisperinnettä meillä ei myöskään ollut, vaikka karjaiset tavat muutoin omaksuttiinkin. Se nyt vaan johtui siitä, että meillä ei ollut kuin yksi naapuri siinä lähistöllä. Kyllä meillä kaikesta huolimatta hoettiin ennen pääsiäistä, että virvon, varvon, tuoreeks, terveeks.

Hyvät perheystävämme Pirjo ja Poksa kanssani mökin pöydän ääressä pääsiäisenä 1979.

OMA PÄÄSIÄISENI - ILOINEN KEVÄÄN JUHLA

Omassa perheessä pääsiäistä vietettiin lähinnä maallisessa hengessä, sillä en halunnut tuoda ahdistuksen tunnetta omille lapsilleni. Seurakunnan kerhoissa, päiväkodissa ja koulussa he saivat kristillistä opetusta ja pääsiäisen tarinat tulivat siellä tutuiksi. Me keskityimme iloisen fiiliksen luomiseen. Kasvatimme poikien kanssa raeruohoa, laitoimme ruoholle tipuja, itse askarreltuja munia ja pupuja. Söimme hyvää ruokaa, mutta todella harvoin lammasta, koska lammaspaistin maku ei ollut lastemme mieleen. Mämmiä en koskaan valmistanut itse, vaan se oli kaupasta pahvirasioissa ostettua herkkua, josta kaikki varsinkin kerman kanssa tykkäsivät. Tosin se yksi kerta vuodessa riitti kaikille hyvin. Pashaa valmistin kerran itse joskus 80-luvulla, mutta se oli työssä olevalle yksinhuoltajaäidille liian työläs juttu muiden kiireiden keskellä. Yleensä pääsiäisenä piti tehdä kodin siivousta, hoitaa urheilevien poikien pyykit ja silitykset. Lisäksi silloin oli myös poikien pelejä tai muita tapahtumia, jotka veivät aikaa. Useina pääsiäisinä tein perheelle simaa ensimmäisen kerran ja sitten vappuna toisen kerran vuodessa.

Koti koristeltiin pääsiäiskoristein ja maljakoihin haettiin pajunkissoja. Pääsiäismunia syötiin sekä ekana että tokana pääsiäispäivänä. Meillä ei munia piilotettu, vaan ne pantiin ennen lasten heräämistä heidän tyynynsä alle ja sanottiin, että kukko on käynyt yöllä munimassa. Suklaamunien sisältö oli aina kiinnostava, mutta vain sen punaisen hetken, kun se avattiin. Yleensä sieltä esiin putkahtanut tavara menetti mielenkiintonsa ensimmäisen viiden minuutin jälkeen.

Joskus kävimme kylässä, joskus vietimme perheen kanssa pääsiäistä mökillä. Ainakin kerran mökkipääsiäistä kanssamme vietti myös Rantojen perhe. Saunan jälkeen nautittujen irlantilaisten kahvien takia osa lapsille tarkoitetuista suklaamunista kului näihin aikuisten juomien koristeluihin ja lapset saivat sinä vuonna tyytyä hieman köyhempään kukonmuna-antiin.

Lapsenlapseni Julia toi pääsiäiseeni virpomisen. Olenkin kerännyt häneltä eri vuosina saamiani koristeltuja pajunoksia maljakkoon ja nostan maljakon olohuoneen pöydän koristeeksi joka pääsiäinen, vaikka oksien tulo onkin viime vuosina tyrehtynyt. Joinakin vuosina kävimme Julian kanssa yhdessä hakemassa Lahden lähimetsästä pajunoksia, joista hän itse askarteli korillisen virpomisvälineitä. Riina-äiti puki tytöt noidiksi ja he kiertelivät innoissaan asuinalueellaan virpomassa naapureita. Julian kodissa on pääsiäisenä etsitty piilotettuja suklaamunia.