SYDÄMENI JOULU

Joni sai kunnian asetella oikeat steariinikynttilät joulukuuseen 1973. Kuusi oli kapea ja oksat tanakat, jotta painavat kynttilät pysyivät suorassa palaessaan. Joulupukkia odottelevat sisareni Hannelen kanssa poikani Petteri ja Atro sekä heidän serkkunsa Sari.

JOULUKSI SIIVOTTIIN JOKA NURKKA

Maalla joulu oli lämminhenkinen sydäntalven juhla, jota odotettiin koko vuosi. Joulun valmistelu alkoi hyvissä ajoin. Yleensä syksyllä lahdattiin jo oma sika ja kinkku laitettiin suolaan, odottamaan joulua. Äitini ei noudattanut nyky-marttojen ohjeita, vaan meillä tehtiin aina ennen joulua suursiivous. Se alkoi keittiön kaappien ja vaatekomeroiden järjestelyllä. Hyllypaperit vaihdettiin, jos ne olivat kuluneet. Sitten siirryttiin ovien ja karmien pesuun. Aaton aattona vietiin matot pihalle ja hakattiin puhtaiksi lumihangessa ja tuuletettiin oikein kunnolla. Kamarien lattiat saatettiin pestä jo aatonaattona, samalla kun tilavaatteet tuuletettiin ja lakanat vaihdettiin, mutta tuvan ja keittiön lattiat kuurattiin vasta aattona, leipomisen lakattua. Ja pölyt pyyhittiin kaikista paikoista hyvin huolella. Myös kaikkien kukkien lehdiltä.

NAISTEN LEIPOMISPÄIVÄT OLIVAT IHANIA

Parasta valmistelussa oli kuitenkin leipominen. Joulupiparit tehtiin itse ja ne voitiin leipoa jo vaikka viikkoa ennen H-hetkeä. Meillä tehtiin vähintään kahta sorttia pipareita; joulupipareita ja lusikkaleipiä tai herrasväen piparkakkuja, tai kaneliässiä. Piparkakkutaloja tehtiin harvoin, mutta sen sijaan joulu-ukkoja ja -akkoja leivoimme aina vapaalla kädellä taiteillen ja tomusokeripursotteella koristellen. Myös kuivakakut ja joulutortut leivottiin hyvissä ajoin. Parhaimmat reseptit koulun kotitaloustunneilta toimme kotiin joululeivonnaisiksi. Minun spesiaalini oli mm. sitruunalle maistuva kakku, joka kuorrutettiin tomusokerilla ja juovitettiin kaakaojauhopursotteella. Toinen lempikakkuni oli toscakakku, joka sekin vaati onnistuakseen tarkkaa ajoitusta ja kättä. Jääkaappia ei ollut ennen kuin 1950-luvun lopulla, mutta viileässä ruokakomerossa leivonnaiset säilyivät hyvin. Ruisleipäkin tehtiin hyvissä ajoin ennen aattoa, mutta rieska ja pullat sekä täytekakun pohja leivottiin aatonaattona tai aattona, että ne olivat tuoreita juhla-aterioilla.

Leipomisurakkaa kevensi naisten jutustelu. Jälkeenpäin olen tajunnut, että siinä keittiönpöydän ääressä sain monenlaista kasvatusta ja opetusta äidiltäni ja mummoltani. Suvun naisten perimätietokin vaihtoi omistajaa ihan huomaamatta. Samalla kerroin heille helpolla tavalla omista koulu- ja kaveriasioista. Leipoessamme kuuntelimme radiosta joululauluja ja aina myös lauloimme itse. Kun olimme oppineet koulussa uusia moniäänisiä joululauluja, kuten esimerkiksi Gloorian ja Jouluyön, lauloimme niitä kaksiäänisesti Irenen kanssa. Tunnelma oli aina aivan ihana yhdessä tekemisestä.

Julia mummon piirakkakoulussa riisipuuron keittäjänä 2005

EI JOULUA ILMAN KARJALANPIIRAKOITA

Kun aattoaamu koitti, meitä talon naisia odotti suuri urakka. Äiti keitti 10 litran kattilallisen riisipuuroa ja lämmitti taas kertaalleen leivinuunin. Mummo teki karjalanpiirakkataikinan. Lounaan jälkeen istuimme sitten koko naisporukka keittiön pöydän ääreen ja aloimme tehdä parasta jouluherkkuamme, karjalanpiirakoita. Mummo yleensä leikkasi taikinapötköstä tasapaksuja siivuja, pyöräytti ne jauhoissa ja taputti littanoiksi. Hän kauli piirakkapohjat vanhanaikaisella pulikalla. Joskus kaulimiseen käytettiin lasipulloa, kun kahden piti tehdä vauhdilla piirakanpohjia.

Jo pienestä pitäen sain auttaa taikinan paloittelussa ja jauhotuksessa. Sain myös laittaa riisipuuroa pyöreän ruistaikinakuoren päälle ja rypyttää mummon mallin mukaan piirakat. Kun uuni oli sopivan kuuma, hiilet vedetty hiilikolalla uunin edessä olevaan tuhkasäiliöön ja arinan päältä luudittu uudella mäntyluudalla viimeisetkin hiilikokkareet pois, alkoi piirakoiden paistaminen. Se oli yleensä äidin tehtävä. Hän myös voiteli paistuneet piirakat voisulassa. Piirakoiden voitelu kuului myös meidän lasten ensimmäisiin luottotehtäviin. Kun muutaman kerran oli innoissaan polttanut näppinsä juuri uunista otetuissa piirakoissa, oppi niiden käsittelyssä nopeaksi tai sitten malttoi odotella hetken, että piirakat ehtivät hiukan jäähtyä. Piirakat laitettiin voitelun jälkeen voipaperilla vuorattuun isoon kannelliseen kattilaan hautumaan. Piirakkaurakka kesti yleensä vähintään 3 tuntia, sillä piirakoita tehtiin aina yli 100 kpl. Niitä alkoi kulua heti tovin hautumisen jälkeen jo hyvää vauhtia.

Hyvin maistuu karjalanpiirakka suvun nuorimmalle tulokkaalle, Hilmallekin jouluna 2009.

Niin keskeinen joulujuttu tuo piirakan leipominen minulle oli, että siirsin karjalanpiirakkaperinteen omaan kotiini ja sain perheeni ihastumaan omatekoisten piirakoiden makuun. Miehenikin oppi lähes kahdenkymmenen vuoden aikana liittämään piirakat jouluun niin tiukasti, että erottuamme ilmeisesti kaipasi niitä enemmän kuin minua, koska yritti itse leipoa niitä. Siitä ei vaan tullut mitään, sillä hän oli seurannut aina leipomistamme vain kameran takaa ja lämpimäisten maistelijana. Niinpä hän soitti jouluaattona minulle kysyen mitä nyt tehdään, kun taikina tarttuu leivinpöytään. Lapsenlapseni Julian olen opettanut leipomaan karjalanpiirakoita jo 10-vuotiaasta lähtien ja jouluna 2007 piirakkakoulussani ahkeroivat lisäksi Paula-miniäni ja poikani Petteri. Ettei sitten heille käy joskus niin kuin ex-miehelleni!

Peten ja Riinan perheet jouluna 2009 luonani joulupäivän lounaalla. Tarjolla oli hirvipataa ja bataattia perunamuusin, kinkun, lohen, laatikoiden, karjalanpiirakoiden sekä salaattien saattelemana.

JOULURUOKAA KUNNON VÄELLE

Kinkku pantiin uuniin aatonaaton iltana ja sitä paistettiin ruistaikinakuoressa yön yli pullanpaiston jälkilämmössä. Omassa siassa oli yleensä paksu läskikerros, jota me lapset katselimme nirppanokkina. Mutta isästä se valkoinen ihra oli varsinkin sinapin kanssa hyvää. Tosin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ei isänikään enää kaivannut sitä ihraa, vaan on nauttinut enemmän rasvattomista kinkuista.

Kotona kaikki laatikot tehtiin itse. Porkkana- ja lanttulaatikko sekä usein perunalaatikko tai keitetyt perunat olivat aaton juhlapöydässä. Maksalaatikko oli työläs valmistaa, enkä muista oliko sitä edes joka joulu tarjolla. Rosollikin tehtiin itse ja siinä oli aina silliä seassa, eli joulupöydässä oli siis sillisalaattia. Silliä saattoi olla myös viipaleina sipulirenkaiden kanssa, olihan Norjasta tullut kesällä uusia rasvasillejä. Joulupöydässä tarjolla saattoi olla kinkun lisäksi karjalanpaistia. Jälkiruokana oli sekametelisoppaa tai joskus pelkkää rusinasoppaa. Aattoillan juhla-ateria syötiin vasta hieman aikaistetun iltalypsyn ja joulusaunan jälkeen joskus 19 maissa. Ja sitten vasta ruoan jälkeen tuli joulupukki. Vaikka yleensä iltaisin juotiin teetä, niin jouluaattona perhe nautti iltakahvia ja herkutteli ruoasta pullein vatsoin kaikilla ihanilla leivonnaisilla.

Joulupäivänä lapsuudenkodissa syötiin samaa ruokaa kuin aattona. Päiväkahveilla nautittiin torttujen, kuivakakkujen, pullan ja pipareiden lisäksi kermaista täytekakkua. Joskus uudeksi vuodeksi piti paistaa uusi kinkku, jos oli paljon jouluvieraita ja ensimmäinen tuli syötyä jo jouluna. Kinkun tähteistä keitettiin lähes aina hernerokkaa.

Tässä alakoulun opettajani Harjulan Kyllikin joulukuusi 1956. Opettajan kuusi oli leveää mallia. Istumme kuusen edessä ystäväni Marjatta Harjulan (vasemmalla) kanssa.

TAATTO LÄKSI INNOISSAAN KUUSIMETSÄÄN

Vaikka isä oli katsonut jo kesällä hyvän joulukuusen, saattoi kuusenhakumatka kestää meistä lapsista liian kauan. Isompina pääsimme joskus mukaan kuusenhakumatkalle, jos sopivan napakkaoksainen ja tasaisen tiheä kuusi löytyi kodin läheltä, mutta mielikuvani on, että kuusen haku oli useimmiten ihan isän oma juttu. Luminen kuusi vietiin karjakeittiöön sulamaan ja tuotiin joulurauhan julistamisen aikoihin tupaan koristeltavaksi. Isä johti kuusenkoristamista ja me lapset olimme hänen apulaisiaan.

Koristeet olivat omatekoisia, mutta oli seassa hopean värisiä suikaleitakin, jotka laitettiin viimeisenä oksien kärkiin. Suomenlippurihma kiersi kuustamme itsestään selvänä. Joskus oksille ripoteltiin valkoista pumpulia. Kynttilät olivat eläviä ja niiden paikan katsoi aina isä, jotta painavat kynttilänjalat saatiin suoraan, niin ettei steariinia valunut lattialle. Isä myös ripusti aina latvatähden.

Me lapset saimme ripustella omatekoisia hopeisia tähtiä ja kuusenkarkkeja alaoksille. Karkit olivat usein huijausta. Ne olivat puupalasia, jotka oli kääritty erivärisiin kiiltäviin papereihin. Myöhempinä vuosina koristeena oli ihan oikeitakin karkkeja ja kiiltopaperiin käärittyjä suklaakäpyjä, joita söimme salaa tai joulun jälkeen luvan kanssa. Kuusessamme roikkui myös tähtisadetikkuja, joita poltimme jouluaattona. Uutta vuotta juhlittiin polttamalla loput rikille tuoksuvat tähtisadetikut. Kuusi vietiin pois vasta loppiaisen jälkeen.

Lapsuuden joulupukki oli pelottavan näköinen. Ihmeellistä, mutta isän lammas-sisäturkki näytti juuri tällaiselta sisäpuolelta. Lähes aina pukilla oli puinen sauva, jonka se jätti ovenpieleen.

JOULUPUKKI, VANHA RUMA UKKI

Joulupukkia pelättiin ja odotettiin siitä huolimatta innolla. Äiti oli innostanut meitä kirjoittamaan pukille ja kertomaan hänelle toiveistamme ja hän sanoi toimittaneensa kirjeemme joulupukille Korvatunturille. Ennen joulua kurkimme myös ikkunoista iltahämärissä ja yritimme nähdä tonttuja tai edes tontun jälkiä ikkunan alla, jossa ne kuulema ennen joulua hiippailivat ja katselivat ovatko lapset kilttejä. Joulusaunaankin piti jättää vielä löylyjä tonttuja varten. Elimme joulukuussa vahvasti tonttujen maailmassa.

Vanhempamme olivat jouluihmisiä. He touhusivat innoissaan hyvän joulun eteen ja loivat omalla innollaan meihin lapsiin sopivasti odotusmieltä. Kun aattoilta sitten koitti ja herkullinen ruoka oli nautittu yhdessä kaikessa rauhassa, alkoi vimmattu jännittäminen. Siitä arvasi, että kohta pukki tulee, kun kuusen kynttilät sytytettiin. Meillä oli vuosittain erilaisia joulupukkeja. Joskus isän veljet vetivät isän turkin nurinpäin päälleen ja laittoivat isot harmaat huopatossut jalkaansa. Horpun väki naapuristamme kävi meillä joskus pukkina ja pukin muorina. Isäkin meni joskus juuri silloin navettaan katsomaan hevosia, kun pukki tuli käymään. Se oli harmillista, sillä isä ei silloin ehtinyt nähdä pukkia lainkaan!

Kasvoina pukilla oli aina pahvinen naamari, joka teki pukista aika pelottavan näköisen. Naamari pysyi päässä kumilenkin avulla. Parta oli valkoista pumpulia. Päässä pukilla oli nurin käännetty karvalakki ja kädessä rukkaset. Lauloimme aina Joulupukki-laulun pukille hänen tullessaan ja lähtiessään ja leikimme koko perheen ja pukin kanssa Piiri, pieni pyörii -leikin. Lisäksi lauloimme ääni pelosta väristen sisarteni kanssa pukille jonkun joululaulun.

Lahjoja ei lapsuusjouluina ollut paljon, mutta jokainen paketti oli tärkeä. Isoista lahjoista muistan potkukelkan, sukset ja oppikouluiässä luistimet. Huuliharppu, värikynät, laamapaita, uusi vaaleanpunainen kerrasto tai yöpaita olivat kerrassaan hienoja lahjoja. Appelsiinikin saattoi löytyä pukinkontista jokaiselle lapselle. Jouluassosiaatioon minulla sisältyykin häivähdys appelsiinin tuoksua ja hyvä kirja, jota monasti sain lueskella samalla kun söin harvinaista appelsiiniherkkua. Isompina saimme jopa suklaalevyn joululahjaksi.

Pojat jouluelementissään Heinolassa 1974. Meidän perheen kuusessa oli tuolloin jo sähkökynttilät.

PERINTEET SIIRTYVÄT JA MUOKKAUTUVAT

Niin kuin muutkin naiset, siirsin lapsuudenkodin jouluperinteitä omaan kotiini. En kaikkea, vaan mielestäni ne ihanimmat asiat. Joulun valmistelun tunnelma on ollut se numero ykkönen, vaikka työssä käydessäni joulun valmistelu olikin rankkaa. Teimme lasten kanssa omia kuusenkoristeita. Meillä leivottiin torttuja, pullaa ja pipareita lasten kanssa. Niiden tuoksu oli osa joulunodotustunnelmasta. Karjalanpiirakoita urakoin perheelleni joka joulu yleensä yksin n. 100 kappaletta. Siinä samalla lapset saivat rakastamaansa riisipuuroa, sillä keitin aina puuroa reilummin, kuin valmistin ruistaikinaa.

Kinkun paistoin itse, mutta laatikot meillä ostettiin valmiina, Saarioisten "äidin" keittiöstä. Varsinkin maksalaatikko puolukkahillon kera oli pojista hyvää jouluruokaa. Graavattu kala ja itse valmistetut tilli-sipulisillit kuuluivat perheemme joulupöytään rosollin ohella. Parina jouluna söimme myös pakastettuja jokirapuja.

Jouluna 2009 Hilma koristelee isänsä kanssa mökiltä tuotua minikuusta Kikka-mummon kotona Lahdessa. Kuusessa oli pienet led-valot.

Niin kauan kun pojat olivat kotona, meillä oli joulukuusi. Heinolan ensimmäisinä vuosina kävimme joskus hakemassa kuusen mökin läheisistä metsistä, joskus ostimme kuusen torilta. Kun jäin yksin 1990-luvun alussa, ostin muutamana vuonna vielä vanhasta tottumuksesta joulukuusen. Joinakin jouluna 1990-luvun lopulla nautin kuusentuoksusta lapsenlapseni Julia kotona. Kun Julia oli pieni, halusin ilahduttaa häntä myös mummolan kuusella, siksi jatkoin kuusirumbaa. Sitten keksin 2000 -luvun alussa kuusenoksista tehdyn joulupallon. Se oli näppärä kuljettaa kerrostaloon ja varsinkin karisevana pois. Pikku pallo oli sangen yksinkertaista koristella niukan tyylikkäästi, mutta antoi aivan riittävästi metsäistä kuusentuoksua kotiin. Syöpähoitojen ollessa päällä jouluna 2006 tyydyin pelkkiin kuusenoksiin isossa maljakossa.

Parina jouluna en tuonut allergiani vuoksi yhtään oksaa huusholliini, mutta kuitenkin joulu saapui kotiini, ehkä piirun verran vähäeleisempänä, kuin muina vuosina. Kun Petteri, Paula ja Hilma ovat olleet jouluvierainanani vuodesta 2009 lähtien, on kuusi löytänyt taas tiensä kotiini ja pienet lapsen kädet ripustelleet nauhoja ja palloja sen oksille. Joulu tuntuu taas tutulta, sillä siihen sisältyy perinteitä roppakaupalla, iloisia lasten ääniä, jännitystä ja virkistävää yhdessäoloa rakkaiden ihmisten kanssa.

Piirileikkiä uimaritonttujen kanssa pikkujouluissa 1979 Heinolassa.

JOULUTUNNELMAA RAKENNELTIIN PERHEEN PIKKUJOULUILLA

Jotta joulumieltä olisi ollut riittävän pitkän aikaa, järjestimme joka vuosi hyvien perheystäviemme Rantojen kanssa perhepikkujoulut. Olimme vuorovuosina jommankumman perheen kotona ja joskus meidän mökillämmekin lasten odottamassa pikkujoulujuhlassa. Teimme hyvää pikkujouluruokaa ja valmistimme pikkulahjat lapsille. Yleensä lapset olivat lahjoja jakavia tonttuja milloin tonttulakeissaan, milloin sonnustautuneina uimalaseihin ja päällysvaatteisiin. Pääasia oli kuitenkin yhdessäolo, syöminen, laulut ja piirileikit sekä kynttilöiden luoma jouluinen tunnelma.