SYÖPÄRULETTIA

Piposta tuli minun lempihattuni lähes vuodeksi.

Minä olen yksi niistä noin 4 000 suomalaisesta naisesta, joka sai rintasyövän vuonna 2006. Fiiliksiäni, ajatuksiani ja askareitani syövän paljastuttua, leikkausta, tutkimuksia ja lopullista diagnoosia odotellessa, olen kuvannut päiväkirjani sivuilla. Tähän lyhenteeseen olen poiminut lähinnä syövän ympärillä pyöriviä osia kirjoituksistani.

21.11.05
Kävin lääkärissä ja käteen pistettiin kortisonia. Vasen käsi ei taivu taaksepäin eikä sivulle. Se on niin kipeä, että herään yöllä. Takin pukeminen ei onnistu. Tohtori ei osannut sanoa mikä siinä on. Valitin myös kyhmyistä, jotka olin jo jonkin aikaa tuntenut vasemmassa rinnassani. Kopeloituaan omin näpein pattejani, hän lähetti minut jatkotutkimuksiin kaupunginsairaalaan.

15.12.05
Menin mammografiaan, ultraääneen ja ohutneula solukokeeseen. Saapa nähdä onko rinnassa kystä vai kasvain. Että tällaista terveysrintamalla! Ei oikein aurinko paista.

Tämä joulukuu oli jännittävä. Rintasyöpä ei nyt oikein mahdu työohjelmaani, sillä FinWest työt ovat vielä ihan kesken. Jännitin melkein enemmän työkuntoni säilymistä kuin yhden rinnan menetystä ja mahdollista elämän nopeampaa loppumista.

31.12.05
Oli helpottavaa kuulla sairaanhoitajalta, ettei löydöksessä ollut syöpäsoluja, vaan vain rasvaa. Lääkäri kuulemma ohjeistaa vielä 4.1.06 mitä tämän kipeän vasemman rinnan kanssa tehdään. Ainakaan sillä ei ole kiire, joten saan seminaarit tehtyä.

Kerroin kaikille ystävilleni, että olin mama-kokeissa, jotta he osaisivat pahimman sattuessa sopeutua siihen voivottelematta. Nyt on hyviä uutisia uuden vuoden tervehdykseen ja pääsen heitä myös tapaamaan Matka-messuille 19.1. Sisareni Hanne oli helpottunut, kun suvussa ei ole rintasyöpää. Minun syöpäni lisäisi hänenkin riskiään sairastua tuohon synkkään tautiin. Pete riemuitsi ja oli helpottunut, kun ensimmäisenä kerroin hänelle hyvän tuloksen. Olihan isä juuri menehtynyt maksasyöpään.

2.6.06
60-vuotispäivä lähestyy, mutta mitä olen saanut aikaiseksi? Kun katson tilastoja, valkenee jotain. Olen elänyt tänään 21 916 päivää, 3 121 viikkoa, tienannut yli 5 milj. mk, 840 000 e. Se on 38 e/elinpäivä ja 57,50 e/aikuisikäni päivä. Missä ne rahat ovat? Kun oikein pinnistän, tajuan, että onhan minulla auto, kalusteet, koneet, mökki ja kledjut yllä. Kaksi lasta olen vaatettanut, ruokkinut, kouluttanut ja heidän harrastuksensa kustantanut. Mikä on tullut, se on mennyt, useimmiten ihan vain elämän todellisiin tai omasyntyisiin välttämättömyyksiin. Ne tilit ovat kait bussimatkoissa, ilmaan haihtuneessa bensassa, rutatuissa katiskoissa, ilmaan puhalletuissa sauhuissa, poispissatuissa oluissa ja kahveissa, jätelavalle heitetyissä matoissa ja lampuissa, rikki menneissä pyörissä, romutetuissa autoissa ja pois viedyissä sohvissa.

Muuten päiviä on todella vähän jäljellä todennäköisen naisten keski-iän mukaan. Vain noin 7 300 pv. Jos kuolen 65 vuotiaana, on elinpäiviä vain 1 820. Näin ajatellen ihmisen aika elämässä on ihan oikeasti lyhyt. Pitääkin ruveta nauttimaan jokaisesta päivästä täysin sydämin.

19.6.06
Helleyö takana, sain unta vasta neljän jälkeen. Ovi ja ikkunat olivat auki, mutta ilma ei tuntunut vaihtuvan ollenkaan. Maanantaina kävin kaupunginsairaalassa ultraäänessä, mutta patit olivatkin sellaisia, että lääkäri päätti ottaa vielä mammografian ja kaksi ohutneulanäytettä. Toinen näyte oli turvonneesta rauhasesta. Nyt on sellainen kutina, että leikkaukseen mennään. Kirjoitin Petelle asiasta ja soitin Hansulle. Niin sain taas purettua pois omia synkkiä ajatuksiani.

28.6.06
Lääkäri soitti ja ilmoitti, että minulla on rintasyöpä. Hän tekee lähetteen keskussairaalaan. Leikkaus voi tulla muutaman viikon sisään, eli siis heinäkuussa. Toipuminen ja hoidot voivat viedä kuukausia, joten Tampereen työjuttu pitää nyt jättää. En ole elokuussa kunnossa, varsinkin, jos imusolmukkeita poistetaan, sillä käsi turpoaa ja kipeytyy, kun siihen kertyy nestettä. Todennäköisesti koko rinta poistetaan ja ehkä imusolmukkeita tarpeen mukaan.

Vaikka tiesin, että nyt on leikkaus edessä, niin kuitenkin järkytyin. Rupesi tärisyttämään, kun tajusin, että nyt minulla on se pahin mahdollinen sairaus. Olen jo muutaman vuoden aikana varautunut siihen, että elämä on loppupuolella. Olen pannut asioita järjestykseen. Ensimmäisenä pelastusrenkaana tuli käyttööni organisointitaipumukseni. Nyt on tehtävä Petelle listat kaikista muistettavista ja hoidettavista asioista, jos käy ohraisesti jo pian. Lisäksi pitää hoitaa eläkeasiat kuntoon ennen leikkausta.

Ja sitten tuo ilmoittelu läheisille. Se onkin jo vaikeampaa, sillä itse pitää olla vahvana, jotta toiset eivät järkyty kovin paljon. Onnea vaan sinulle Kikka elämän tämän vaiheen hoitamiseen!

29.-30.6.06
Tämä jakso on ollut sopeutumista uuteen elämään, meilejä ja soittoja eri tahoille ja asioiden järjestelyä muutaman kuukauden kipukautta varten. Ystävät ovat kirjoittaneet ihania viestejä ja itkettäneet minua. Näin heille kirjoitin ja näin minulle vastattiin:

Tervehdys rakkaat ystävät!

Tänään lääkäri soitti ja kertoi uusintarintatutkimuksen tulokset. Syöpää se on, ja jopa imusolmukkeeseen asti päässyttä. Muutaman viikon sisällä joudun rintaleikkaukseen. Vaikka olin henkisesti varautunut tähänkin tulokseen, oli lopullinen tuomio kuitenkin mieltä järkyttävä. Eniten minua kait kammottaa itse leikkaus, sillä minua ei juuri ole ennen leikelty. Kuolemanriskiin olen tässä jotenkin jo sopeutunut Aten ja Jonin kuoleman jälkeen. Olen nähnyt tosi läheltä elämänlangan ohuuden ja tiedostan vahvasti, että kerran täältä on lähdettävä. Huomaan aina silloin tällöin miettiväni, että olen saanut elää hyvän ja kaikin puolin rikkaan elämän. Ehkä tällainen funtsailu on osa valmistautumista tuntemattomaan huomiseen. Nykyään rintasyövän yleisennuste on 80 % kymmenen vuoden päästä elossa, mutta minulla ei vielä ole vaikeusasteeseen perustuvia tietoja, joten kaikkeen on varauduttava.

Lääkäri sanoi, että muutama kuukausi menee toipumiseen ja jos syöpä on levinnyt pahasti imusolmukkeisiin, ovat leikkauksen jälkeiset hoidot melko rankkoja. Hän varoitti minua jo ennakkoon, että vasen käsi turpoaa ja kipeytyy, koska imusolmukkeiden poiston myötä nesteenpoisto estyy. Tämä vaiva on kuulemma myöhemmin jotenkin hoidettavissa.

Joudun valitettavasti perumaan sen Saksan matkan, sillä en ole vielä syyskuussa lentokunnossa. Ja jos sädehoitoa pitää käydä nauttimassa Tampereella (Lahdessa ei vielä sädeyksikkö valmis) 25 päivänä, ei ehkä ajallisestikaan ole mahdollista matkustella. Siksi pyydän Pirjoa perumaan minun huonevaraukseni. Itse perun sen Ryanairin lennon. Jos ei lentolipun hintaa saa syöpähoitojen takia takaisin, niin eihän se ollut suuri summa. Näin saimme hyväksyttävän uuden syyn olla osallistumatta markonomiaktivitetteihin! Muistakaa kirjata se matka- ja vuosikokouspöytäkirjaan.

No, loppukesä meneekin sitten ihan uusissa merkeissä. Ilmoittelen teille miten leikkaus meni ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Jos vaikka valtavasti uuvuttaa (esim. sytostaatti tai muut vastaavat hoidot), niin onpahan ainakin lista ystäviä ja sukulaisia, joita täytyy pitää ajan tasalla. Siinä sitä motivaatiota omalle tsemppaamiselle on aluksi ihan sopivasti. Onneksi olen tällainen ylioptimisti, että enköhän minä taas jo jouluksi tolpilleni pääse. Onhan sekin uusi elämys, kun saa topatun liivin ja pääsee käyttämään peruukkia, kiharrettua tietenkin!

Toivotan teille kaikille sydämestäni ihanaa suvea! Jokaisesta terveestä päivästä kannattaa nauttia ihan erityisesti.

Kikka

Tässä muutamia ystävieni vastausposteja:

Kikka moi,
Koska edessä on siis rankka ylämäki, jonka päälle on vaikea päästä yksin, niin älä epäröi kääntyä minun ja Jessen puoleen. Me ollaan tässä lähellä ja aina valmiina auttamaan sinua - tarvitset sitten kauppa-apua tai Leelian lepotuolia.

Eteenpäin sano mummo lumessa... halaus meiltä ja pidä huolta itsestäsi.
- kipa

Voi rakas murukka, enpä olisi suonut tällaista kuulevani. Toivotan ennen muuta henkistä jaksamista - luojalle kiitos olet valoisa ihminen etkä automaattisesti synkistele. Kova juttuhan tämä on. Tunnut kuitenkin ottavan asian realistisesti, joka minusta on paras asennoituminen. Olen läheltä seurannut vastaavaa sairastumista ja aivan hyvää toipumista, joten tsemppiä sinulle. Äläkä nyt itseäsi hautaa ennen kuin olet kuollut. Tahtoisin olla avuksesi, en vaan tiedä miten. Kannustan kuitenkin ja olen hengessä mukana tapahtumien käänteissä. Leikkauksen odotusaika on vaikea, se on ainoa mielessä pyörivä asia ennen kuin konkretisoituu. Koeta silti yrittää nähdä toivottavasti kaunis kesä ympärillämme. Missä sinut operoidaan, Lahden keskussairaalassako? Viikolla 28?
... Juurikin eilen illalla katselin lähettämiäsi leppoisia synttärikuvia ja muistelin lämmöllä meille järjestämääsi ihanaa tapaamista.
Rakkain terveisin Leena

Hei, Kikka!

Olipa surullisia uutisia. Ei todella saisi pitää mitään itsestäänselvyytenä.
Mitä tahansa voi itse kullekin osua kohdalle näissä elämän suurissa arpajaisissa. Ei suojaa edes nuoruus vaikeiltakaan sairauksilta. Tässä olen talven aikana seurannut sisareni nuoremman pojan, 20 v., sairastumista syöpään.
Muutaman leikkauksen jälkeen ollaan taas toiveikkaasti odottamassa syövän selätystä. Näin sivustakatsojana ei osaa edes kuvitella niitä tuntemuksia, joita sairastuneella pyörii mielessä.

Toivon sinulle kaikkea hyvää. Olet niin positiivinen ihminen, että se auttaa suuresti tervehtymisessä. Periksi ei anneta!

Hyvää kesän jatkoa ja jaksamista!

t. Leena

Rakas Kikka!
Haluan toivottaa sinulle koko sydämestäni voimia tuleviin vaikeisiin aikoihin ja asioihin.

Mutta jos jollakin, niin sinulla on varmasti oikea positiivinen asenne, ja olen varma, että jos tässä maailmankaikkeudessa mitään oikeudenmukaisuutta on, niin silloin sinut palkitaan kaikesta siitä
sydämellisyydestä ja inhimillisyydestä, jolla jaksat toisia aina tukea, ja sinä olet yksi niistä 80 %:sta (huom! iso luku!) jotka kääntävät tämänkin vielä voitokseen.

Minulla on sisar, jolla on ollut kohdunkaulansyöpä ja lapsuuden ystävä, jolla on ollut imusolmukesyöpä, ja kummatkin elävät ja voivat hyvin tänäkin päivänä. Ja nythän jo lupailivat yhdessä ohjelmassa ihan lähitulevaisuudessa rokotetta syöpään, niin pitkällä ollaan hoitokeinoissa.

Olet minulle rakas ystävä ja minä pidän sinulle peukkuja, että kaikki menee oikein hyvin, ja uhkakuvat jäävät vain muistutukseksi ihmisen kuolevuudesta - sitten aikanaan.
Jos ikinä kaipaat seuraa, ja jaksat minunlaistani höpöttävää sellaista, niin tulen todella mielelläni katsomaan sinua ja vaikkapa istumaan iltaa kanssasi.

Rakkaita haleja ja ajatuksia
Maritta

Rakkaat ystävät!
Olen laittanut henkilökohtaisen viestin Kikalle, joten tässä tyydyn vain toteamaan, että jos positiivisuudella ja oikealla asenteella on merkitystä ihmisen taudin voittamiskykyyn, niin Kikan yleisennuste menee yli 100 %:n. Uskon, että kaikki olemme samaa mieltä asiasta.

Me olemme ystävyytemme aikana kokeneet niin nousuja kuin laskuja, iloinneet yhteisistä ja yksittäisistä asioista. Ensi sijassahan asiat ovat olleet iloisia, mutta uskon, että osaamme tukea toisiamme vaikeinakin aikoina. Pidetään yhtä ja ollaan Kikan tukena kaikin mahdollisin tavoin.

Maritta

Oma kirjeeni ystävilleni 29.6.06

Kaikille rakkaille ystävilleni!

Tuhannet kiitokset teille kaikille ihanista viesteistänne! Olette itkettäneet minua kaiken päivää. Ja hyvähän se onkin, sillä kyllä tämä niin iso asia minulle on, että myös tunteilla se täytyy elää. Olen pikku hiljaa tajunnut, että mikään ei ole enää koskaan ihan samanlaista kuin ennen. Siitä totutusta elämäntavasta ja touhuamisesta on vaikea luopua, edes muutamaksi kuukaudeksi. On ihana tietää, että te olette entisenlaisia, pysyviä ystäviä, joita tarvitsen nyt eri tavalla, ennen kaikkea sparraamaan minua pysymään kiinni normaalissa elämänmenossa. Joten pankaa vain laittaen legendaa ja elämää hersyvää markonomiraadannan arkipäivää sekä meheviä juoruja! Kokemuksesta tiedän, että työ ja arkiaskareet ovat hyvästä ja että parhaiten selviää kaikista mahdottomilta tuntuvista asioista puhumalla niistä erilaisten ihmisten kanssa. Tulee monenlaisia näkökulmia ja saa omat ajatukset järjestykseen.

Onneksi en vielä huomenna joudu leikkaukseen, vaan uuden elämän ajatukseen on aikaa sopeutua. Sillä tarvitsen varmasti kaikki voimavarani, jotta olosuhteisiin nähden paras tulos on saavutettavissa. Kävin tänään pyörälenkillä itseäni fyysisesti prepatakseni ja tein hoidettavien asioiden listan, jotta olen myös kaikkien juoksevien asioiden osalta valmis leikkauspöydälle. Säästin rahaakin hoitoihin perumalla kampaajan, sillä ajattelin, ettei sen väliä minkä värinen kutri päästäni irtoaa. Eikä ole tarvinnut enää funtsia alanko varhaiseläkkeelle. Huomenna laitan eteenpäin eläkehakemukset, mutta firmaa en lopeta, sillä ajattelin taas sukeltaa ensi vuonna kiehtovan matkailubisneksen pariin. Viikonloppuna menen jalkapallokentän vierelle huutamaan Julialle ja FC-Reippaan tytöille Lahti-Soccerissa. Olivat jo Julian valmentajatkin kyselleet, että tuleeko mummo taas pitämään meteliä ja ilostuttamaan joukkuetta!!!

Saatte varmasti kuulla uutisia ja selostuksia tämän kesän tapahtumista.

Suvesta kaikesta huolimatta nauttiva Kikka

Sain vielä muutaman ihanan meilin:

Tuollaisen uutisen edessä vanha menninkäinenkin nousee täältä koloistaan. Olisi tietysti toivonut vielä, että olen lukenut otsikon on väärin: että siellä lukee "Sittenkin Saksaa - syöpä jää väliin". Mutta kun ei. Olen ilmoittanut, etten osallistu, mutta kyllä mie osallistun rakkaan ystävän myötäelämisessä tällaisessa tilanteessa. Nyt ei saa menettää uskoa, etkähän Sie, Kikka, sitä menetäkään. Näissä tilanteissa sitä siunaa lääketieteen tasokkuutta. Kun itse heräsin konekäyttöisyydestä takaisin tähän elämään, leikannut lääkäri kertoi, että "yritin laittaa paikat aivoissa osapuilleen sellaiseen kuntoon, missä ne aikaisemmin olivatkin". Kysyin, että etkö yhtään yrittänyt jostain kohtaa parannella. Vastasi, että se on kiellettyä. Mutta vakuutan, Kikka, että siinä "osapuilleen-tilassakin" voi elää onnellista elämää. Se on vain pikku hiukkasen erilaista kuin entinen, mutta hittojako siitä. Pala aivoista tai yksi rinta ei meitä pysäytä. Tsemppiä! riivonen

Kikka,
ehdin nyt vasta lukemaan sähköpostia muutaman päivän tauon jälkeen. Meillä on nyt sitten saatu ensimmäinen korvatulehdus (Antti tiistaina) ja eilen käytimme tytötkin lääkärissä, koska olivat vähän köhäisiä ja niinhän hekin saivat sitten antibioottikuurit. Itsellä elämä tuntui eilen tosi raskaalta (vaikka aloitin loman maanantaina), tosin tänään näytti jo vähän valoisammalta, kun lääkkeet alkoivat purra.

Nyt kun luin sinun viestisi, omat ongelmat kutistuvat pienen herneen kokoisiksi. Milloin on sinun leikkauksesi aika? Minusta tuntuu vain aika ihmeelliseltä, että näinkin kauan on asiaa vatvottu, olisi luullut, että se olisi selkeytynyt jo aikoja sitten. Nyt ei muuta kuin pää pystyyn ja kova hinku elämään! Ja sitähän sinulla on ja positiivista elämän asennetta! Pidä Kikka ajatukset kasassa oman arkielämän pyörteissä ja pidä huolta, että syöt ja lepäät hyvin!!!!

Ihanaa, että sinulla on Julia! Hän on kertomasi perusteella upea nuori neiti, joka varmasti tukee ”kalakaveriaan” 110-lasissa. Minulla on tässä muutaman kerran käynyt mielessä, mitä ehdotit silloin synttäreillä, eli että joskus voitais pitää lastenkutsut. Vieläkö olet sitä mieltä? Olisin valmis hoitamaan asiaa suuntaan tai toiseen, mikäli haluat.

Lämmöllä ja suurella ystävyydellä sinua kohtaan,

terveisin Lea, Juha & mukulat 1,5 v.

MOI KIKKA!
Onpas ikäviä uutisia, mutta onneksi ei fataaleja. Sinä kuulut ilman muuta siihen 80 %:n valittujen joukkoon, usko sanaa! Aivan helkkarin pelottavaahan tuo tietenkin on, mutta selviämisen mahdollisuudet ovat hyvät. Nyt täytyy vain osata pitää mieliala korkealla, niin korkealla kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista. Ja sitten on vaan sisulla sinniteltävä läpi ne kovat hoidot. Kuusitoistavuotias kummipoikani Sampo sairastui juuri toukokuussa leukemiaan, hänelle on lueteltu samat prosentit kuin sinullekin ja häneen on hoito tehonnut aivan erinomaisesti. Sytostaattihoito on täydessä käynnissä eikä hänelle ole tullut yhtään pahoinvointia eikä muutakaan sivuoireita, veriarvotkin ovat ihan kondiksessa. Ja näin käy sinullekin! Teet kuten Sampo, tulet sytarihoidoista ja menet Mäkkärille hampurilaiselle ja ranskiksille, kun on niin kamala nälkä. Hapset saattavat harveta, mutta ne kasvavat uudestaan.

Kirjoituksestasi päätellen olet täyspäisessä tilassa etkä mitenkään hysteerinen ja kauhuissasi. Toivon sydämestäni, että tilanne on sellainen, miltä se vaikuttaa. Voisit siten suunnata kaiken (erittäin runsaan, suom.huom.) energiasi paranemiseen eikä pelko söisi sitä. Vaikka ihan selvää on, että tuo sairaus pelottaa, mutta toivottavasti se pelko ei saa yliotetta sinusta. En oikein osaa sulle muuta sanoa, kuin toivottaa rohkeutta, voimia, sisua ja tietenkin ennen kaikkea hyvää vointia ja pikaista paranemista!

Lähden tästä lomalle ja otan tämän kompuutterini följyyn. Lueskelen sähköpostiani erittäin valikoiden ja toivon tietenkin saavani sulta pientä viestiä siitä, mitä sinulle kuuluu, kun olet ajatuksissani joka tapauksessa.

Kannattelevin, lämpimin ajatuksin ja rakkain terveisin

Pirjo

P.S. Olen keräillyt kaiken maailman lausahduksia ja juttuja koneeni uumeniin. Ne saattavat kyllä kuulostaa tosi matalaotsaisilta tässä tilanteessa, mutta lähettelen niitä sulle joka tapauksessa hyvällä sydämellä ja kannustusmielellä. Tässä eka:

* Kun katto putoaa niskaan, on parasta todeta, että näköala taivaalle on tosi mahtava.

Totesin, että ihania nuo viestit! En muista kuunaan saaneeni noin paljon kannustusta ja ystävyyttä yhdellä kertaa. Mieliala vaihtelee tunneittain. Välillä en edes muista, että elämä onkin muuttumassa, vaan pyöräilen, pesen ja puistelen kuten aina ennenkin olen tehnyt. Ainoastaan silloin kun teen muistilistoja Petelle, vajoan muuttumassa olevaan tilanteeseen.

2.-3.7.06
Kun leikkauspäivätieto tulee, niin maksan ennen lähtöä kaikki tiedossa olevat laskut. Eilen ostin vessapaperit ja serlat pariksi kuukaudeksi. Myös pesu- ja huuhteluaineita on tarpeeksi. Ostin tänään ruokaa pakasteeseen, jos en heti jaksa käydä kaupoissa. Nyt minulla on yli 10 päivän sapuskat pakkasessa. Ajattelin pakastaa huomenna mansikat ja tillit, jotta on sekin juttu hoidettu.

Olen melko tyyni, mutta vielä tulee hetkiä, jolloin tulee suru puseroon. Olen käynyt kiinni vain arkisiin asioihin ja jättänyt pelon yliminän työstettäväksi. Syön terveellisiä ruokia, kävelen ja pyöräilen. Lueskelen ja teen ristikoita kuten ennenkin. Ja suunnittelen tulevaisuutta sekä työn että privaatin osalta.

4.-5.7.06
Olin mökillä Janinan ja Julian kanssa. Mökkisessionin tarjottimella oli herkuttelua, uimista, saunomista ja vastantekoa, vessan siivousta sekä autonpesua. Rantakin tuli haravoitua uudelleen, kun moottoriveneet loiskuttivat vanhat lehdet juuri haravoidulle hiekalle. Leikkasin nurmikon. Janina keräsi käpyjä, jotta ruohonleikkuri ei tukehtuisi.

Tintin pojat visertelivät vimmatusti verannan vuorilautojen välissä ruokaa vaatien ja emot urakoivat oikein tosissaan toukkien ja hyönteisten metsästyksessä. Ilma oli keskiviikkona + 23 C, eli ihan kohtuullinen. Lapset pulikoivat sen seitsemän kertaa. Kävimme paluumatkalla vaaria katsomassa pikaisesti. Hän oli jo yöpuvussa ja torkkui. Pari vitsiä hän taas laukoi.

Kerrankin ihan kelpo miniloma keskellä viikkoa! Pete on meilaillut ja pyytänyt soittamaan. Ei nyt ole mitään uutisia, joten viettäkööt rauhassa viikonlopun Kaliforniassa.

7.7.06
Mieliala seilaa. Tänään on suututtanut lähes kaikki asiat. Paperinenäliina jäi pyykin sekaan ja sotki kaikki vaatteet. Voihan samperi! Syitä pikku kiukunpuuskiin ovat ne asiat, jotka eivät tänään menneet niin kuin olin ajatellut. On yli 30 C ja voimat ovat vähissä. Ei jaksa edes lukea. Rintaakin nipistelee. Toivottavasti tulee ukkonen ja jäähdyttää ilman siedettäväksi.

9.-11.7.06
Me likat ajelimme sunnuntaina mökille yli 30 asteen helteessä. Oli ihanaa päästä uimaan. Oli niin kuuma, ettei kumpikaan halunnut saunaa lämmittää. Vietimme aivan ihanan kolmipäiväisen loman kahdestaan. Teimme hieman töitä ja muutoin kaikkia kivoja juttuja. Nyt on pata pesty ja kaksi puupinoa siirretty puuvajaan. Vessa ja sen matto saivat myös kyytiä pesuharjasta. Näin ne kesän pakkotyöt ovat tulleet vähin erin tehtyä. Julia pulikoi lähes jatkuvasti. Itsekin uin varmaan tunnin verran päivässä. Teimme vielä vastoja, vaikka lehdet olivat jo hieman kellastuneet. Tuoksu oli kuitenkin ihana. Nyt ovat paikat kunnossa, jos vaikka en enää tänä kesänä ehtisi mökille menemäänkään.

Vintissä oli kaksi lintua, eivätkä ne päässeet pois, vaan olivat sotanneet koko rakentamattoman puolen. Toinen oli niin väsynyt, että sain sen kiinni ja laskin sen ikkunasta ulos. Toinen osasi itse lentää avoimen saunan oven kautta vapauteen. Ensi kesäksi pitää saada muovit sinne pesien päälle, etteivät linnut jää jumiin yläkertaan. Varis jahtasi jatkuvasti lokkeja, jotka kiivaasti puolustivat pesäänsä ja poikasiaan. Näimme taas jänön takapihalla, mutta en saanut siitä valitettavasti kuvaa. Soutelimme Taikinakoskelle ja Julia käveli uutta siltaa pitkin kosken yli. Paluumatkalla hän ui Horpun kohdalta mökille. Tänä kesänä hän jaksaa ensimmäistä kertaa uida pitkiä matkoja ja sukeltaa omin päin pää edellä laiturilta.

Olen opettanut Julian sytyttämään saunan uunit, ottamaan tuhkat pois ja pesemään saunan. Puukkoa hän opetteli käyttämään juhannuksena ja tänään hän naulaili verannalla. Hän pärjää jo melko hyvin lähes kaikissa mökin askareissa, joten siltä osin voin olla huoleton. Lettujen teon ja riisipuuron valmistuksen olen hänelle myös opettanut. Lisäksi hän osaa pestä ja keittää perunat ja tehdä karjalanpiirakoita. Siinä niitä mummon eväitä elämälle!

12.7.06
Tänään tuli vihdoin kutsu kirurgian poliklinikalle keskussairaalaan 25.7.06. Se on tosin vasta lääkärintarkastus, eli kuukauden päästä tuloksen ilmoittamisesta pääsen tapaamaan lääkäriä, mutta leikkauksesta ei vielä ole tietoa. Huolestuttaa, sillä patit ovat saaneet kasvaa kuin elopellossa jo 10 kuukautta. Kesäaika ja henkilökunnan lomat lykkäävät leikkauksen yli kuukauden päähän diagnoosista. Hyvä kuitenkin, että on joku aikamäärä niin pystyy suunnittelemaan jotain myös odotusaikana.

Tänään pitää päivittää ystävien ja sukulaisten tiedostot jutun etenemisestä. Hansu jo soittelikin ja kerroin aikataulun. Samalla sovimme myrskyn kaatamien puiden sahauttamisesta.

Pete lähtee Houstonista 28.7. ja menee muutamaksi päiväksi New Yorkiin ja jonnekin itärannikolle. Soitan hänelle vielä lääkärillä käynnin jälkeen, jos vaikka tietäisi leikkausajan silloin.

14.7.06
Veltto päivä! Olen vain koonnut terveystietoni lääkäriä varten, kokannut ja tiskannut. Muutoin päivä on mennyt oleillessa ja lukiessa. Ehkäpä tämä on hyödyllistä lepoa leikkausta varten.

On jännä huomata miten ihmiset reagoivat eri tavalla sairauteeni. Yksi ystävistäni on reipas ja käytännöllinen, toinen ihmettelee ja tarjoaa seuraa, kolmatta kiukuttaa, kun vasta toisella kerralla saatiin esille syöpäsolut ja hän yrittää järkätä aktiviteettia ja neljäs vain tsemppaa välittävästi. Eräs ystävistäni yrittää arkiasioilla ja aforismeilla pitää ajatukset muualla, toinen kuittaa asian huumorilla, joku kannustaa hyvällä vertaisesimerkillä tai peilaa omaan sairaskertomukseen. Yksi ystävistäni on syöpäpotilaan äitinä tyyni eikä kauhistele, vaan tietää, että leikkauksesta selvitään. Hän pyytää kertomaan, mitä apua tarvitsen. Vain yksi välttelee totuutta, mutta ajan oloon taipuu siihen.

Poikani ja sisareni eivät vielä halua ajatella eivätkä puhua mahdollisesta kuolemasta. Hansu on huolestunut myös itsestään sukuvikamahdollisuuden takia ja Pete ei kait haluaisi menettää myös toista vanhempaansa syövälle. Julia on huolestunut ja utelias. Riina tarjoaa jatkuvasti konkreettista apuaan. Irkku tarjoaa ihmeparantajaa.

15.–16.7.06
Mökkivuorokausi alkoi lauantaina. Oli mukavan viileää, n. 23 C. Se jopa tuntui yöllä kylmältä, kun ikkuna oli raollaan makuuhuoneessa. Silloin lämpötila laski n. 15 asteeseen. Uimme paljon ja saunoimme molempina päivinä. Hansu ja Sepe sekä Niko ja Samu kävivät kahvilla ja mansikkakakuilla ennen kotiin lähtöään. Sepon loma loppuu sunnuntaina.

Yritimme mennä mansikkaan mäelle, mutta marjat olivat kuivuneet käppänöiksi. Ei saatu edes montaa kukkaa kerättyä, kun perinteisen luonnonkukkapuiston peittää ruskea heinä. Helteestä ja kuivuudesta riutuneet ruusut synnyintaloni vieressä eivät olleet jaksaneet aukaista nuppujaan.

Isää kävimme ulkoiluttamassa ja syötimme hänelle mansikoita. Oli oikein mukavaa, kun hän oli pirteä ja juttutuulella. Osasi jopa kerto- ja yhteenlaskua Julian tenttaamana. Isä sanoi, ettei Kikka saa sairastua. Onkohan Irkku kertonut rintasyövästä, kun noin osasi kaivella muististaan sopivan repliikin! Itse en halunnut väsynyttä isääni enää omilla murheillani huolestuttaa.

17.7.06
Vielä on kestettävä yli viikko, kunnes pääsen lääkärin vastaanotolle! Mutta onhan noita arkiaskareita vielä tekemättä. Ajattelin pestä työhuoneen ikkunan ja vaihtaa verhot. Lisäksi tuuletan kaikki matot ja teen perussiivouksen, jotta saa sitten olla kuukauden vain pienellä siistimisellä. Tänään on hieman viileämpää, mutta hellerajoja kolkutellaan silti. En muista koskaan näin pitkää hellekautta rakkaassa Suomenmaassa. Kyllä tämä on rokottanut luontoa, mutta myös ihmisiä. Ehkä mieli on korkeammalla, mutta fysiikka joutuu todella kovalle.

Kirjoittaminen toimii minulle terapiana ja auttaa nykyisen tilanteen jäsentelyssä. Se on osa prosessia järjestää oma elämäni uuteen viitekehykseen sopivaksi ja samalla auttaa ystäviä kohtaamaan omia vaikeita asioita. Sillä jokainen heistä on jo sen ikäinen, että mitä tahansa voi sattua.

20.7.06
Reippailin 9 km pyörälenkin, vaikka kättäni nipistelikin. Illalla otin Skype-puhelun Petelle Houstoniin ja juttelimme puoli tuntia. Puhuttiin kuoleman varalle laatimastani listasta, jossa olen selvittänyt tilanteeni yrityksen ja yksityistalouden osalta, laatinut suunnitelman asioiden hoidosta kuolemani jälkeen, ml. omaisuuden erittelyn ja sen tulevan jakamisen, irtisanottavat sopimukset ja jopa hautajaiseni.

22.7.06
Tänään oli ohjelmassa vähän pyöräilyä, kun kävin viemässä reseptit uusittavaksi Paavolan terveyskeskukseen. Lupasivat muuten ystävällisesti lähettää reseptit kotiin. Tästäkään asiasta ei tarvitse huolehtia puoleen vuteen. Kävin tankkaamassa, jotta Riinalla on bensaa kuljetella minua sairaalaan ja hamstrasin vielä ruokaa koko ensi viikolle ja pakastettavaksi. Vein Riinalle synttärikukat, kun hänellä on huomenna 32-vuotisjuhlat.

Keskiviikkona pitää myös maksaa ensi kuun laskut, jos pääsen pian leikkaukseen ja sitten täydentää sitä Peten muistilistaa tehtyjen muutosten osalta.

23.7.06
Hyvä 8 km pyörälenkki polveili Aten haudalle kukkia kastelemaan, sieltä harjua kiertäen ja radiomastoja kuvaten Urheilukeskukseen, jossa ikuistin hyppyrimäet ja viime aikoina kovasti kävijöiden määrän tippumisen vuoksi puhuttaneen maauimalan. Olin niin ajofiiliksessä, että ajelin vielä sataman suuntaan ja sieltä rannan kautta ja puistoja pitkin kotiin. Tuli päivän liikuntasuoritus tehtyä kauniissa 24 asteen lämpötilassa ja auringonpaisteessa.

Pyykkäsin koneellisen vaatteita ja tein hissukseen muita kotihommia lukemisen välissä. Ajattelen aina välillä, että miten ihmeessä selviän leikkauksen jälkeen, kun en voi silittää ja nostella tavaroita vasurilla. Kaikissa hommissa tarvitaan kahta kättä, kuten siivous, tiskaus, haravointi, petaus, nettityö jne.

25.7.06
Kävin tänään Päijät-Hämeen keskussairaalassa kirurgian poliklinikalla. Nuori naislääkäri tutki ja sanoi, että torstaina on mamma-meeting, jossa lääkäritiimi käsittelee leikkaukset. Hän lupasi, että ensi viikolla leikataan, mutta lisäsi varauksen, että kuitenkin kahden viikon sisällä. Vähän jännitti, mutta lääkäri oli asiallinen ja tehokkaan tuntuinen, huolimatta siitä, että oli erikoistumassa. Sanoi myös leikanneensa jo. Lopulta käynti ei tuntunut pahalta, vaikka tuomio oli selvä. Vasemmassa rinnassa on 2-3 cm:n kasvain ja ainakin yhdessä imusolmukkeessa on syöpää. Joten koko rinta poistetaan ja kainalon imusolmukkeet poistetaan. Luusto, keuhkot ja maksa tutkitaan ennen leikkausta, jotta tiedetään levinneisyys. Kasvain tutkitaan leikkauksen jälkeen, jotta saadaan selville resistenssit. Sitten vasta voi määrittää vaikeusasteen ja hoidot. Sairaslomaa saan jo diagnoosista lähtien.

Nyt sitten aion nauttia vanhasta elämästä tämän viikon. Lähden pyöräilemään ja ostan herkkuja torilta. Luen ja katselen maailmaa. Kieltäydyin jopa muikkujuhlista kotitilallani, sillä minusta on ihanaa olla nyt yksi viikko rauhassa, elää vain itselleni.

26.8.06
Sovi lähetti kannustusmeilin, johon vastasin ja kerroin samalla ettemme pääse Artun ja Marin kihlajaisiin 5.8. Lähetin kuitenkin onnittelut heille.

Kävin taas kolmen kilsan lenkillä, torilla ja korjauttamassa pyöräilykenkäni suutarilla. Muutoin löhöilin sängyssä lueskellen dekkaria. Tänään oli ihan mukava päivä, joskin hieman epätodellinen. Jokin kaihertaa takaraivossa, juttu, joka pitäisi huomata, mutta en tiedä mikä. Päätyötä siis tuonne juttuhautomoon yön ajaksi.

28.7.06
Tänään on Peten viimeinen työpäivä Teksasin Houstonissa. Lento isoon omenaan on klo 16. Heti aamutuimaan lähetin hänelle viimeisen sähköpostin sinne duuniin, kertoen aikatauluista. Muistin lisätä stooriin sen ”vihannesjutun”, jota olen ajatellut silloin tällöin mielessäni siltä varalta, jos elämänliekki jää leikkauspöydälle.

29.7.06
Heinäkuu on lopuillaan. Aurinko paistaa joka päivä ja on lämmintä, kuin lapsuuskesinä konsanaan. Nyt on minun kelini, siinä kahdenkympin huitteilla. Siksi lähdinkin herättyäni taas pyörälenkille. Nyt kiersin sen pisimmän lenkin, Ruorinimen kärjen kautta ja sainkin todella helposti 9,5 km mittariin. Pysähdyin aamukahville Karirantaan ja nautin puolikkaan korvapuustin sen kanssa. Ei valitettavasti sattunut yhtään Lahti tanssii-tapahtuman ison lavan esitystä kohdalle. Kurkin kuitenkin hetken sinne makasiinin pimeään tupaan, jossa joku ulkomainen pelimanniryhmä jammaili. Mielestäni aamu oli oikein kelpoinen.

Nykyisin nipistelee ja kolottelee vähän joka paikasta. Jopa oikea rinta tuntuu olevan muutoksen alla. Oi jospa pääsisi ensi keskiviikkona jo leikkaukseen.

30.–31.7.06

Heinäkuu mennä hutkahti vauhdilla, vaikka en tehnyt varsinaisia töitä. Oli niin paljon järjesteltävää ennen leikkausta ja olimme mökilläkin muutaman kerran, tosin lyhyitä pätkiä vaan. Sunnuntaina tein taas siivousta siltä varalta, että saan kutsun leikkaukseen. Katselin pitkästä aikaa pätkittäin formula-ajoja Hockenheimista, koska Kimi lähti ekaa kertaa paalulta tänä vuonna.

Julia harjoitteli bussilla matkustamista meille. Leikkasin Julian otsiksen ja opetin hänelle kaalilaatikon tekemistä, sudokua ja kryptoa. Kävimme torilla jätskillä ja ostin hänelle pienen Snoopi-lompakon lisäsynttärilahjana. Tiedän, etten heti leikkauksen jälkeen pääse juhliin. Teimme yhdessä valokuvia sellaisista kuvista, jotka ovat jääneet aikaisemmin tekemättä. Itse asiassa meillä on aina todella hauskaa yhdessä. Tapani mukaan tungin taas käytännön oppeja yhdessäolomme lomaan!

1.8.06
Ei tullut kirjettä keskussairaalasta, joten soitin ajanvaraukseen. Sain tietää, että mamma-meeting olikin ollut vasta tänään ja että saisin tietää leikkausaikani eri numerosta. Hansu jo ehti soittaa juuri ennen soittoani ja kysellä joko on tietoa. Sain kuulla yhden jälkeen, että leikkaus on 8.8.06 ja sairaalaan pitää mennä maanantaina, 7.8.06, ja että kirje tulee vasta torstaina.

Soitin Hansulle ja Julialle sekä meilasin Petelle tiedon. Illalla tein tiedotteen ystävilleni.

Itse asiassa odotin isoa tunnejärkytystä, mutta pieneksi se jäi. Kuvasinkin tätä tolkuttoman pitkää odotusaikaa ystävilleni kuin synnytyksen viimeisten viikkojen odotukseksi. Syntyisi jo ja sitten pääsisi lasta hoitamaan! Läksin pitkälle pyörälenkille laskunmaksun jälkeen ja kävin kirjastossa hakemassa lisää luettavaa sekä kaupasta sapuskaa lopuille 6 päivälle. Illalla lueskelin Iltistä ja Remeksen kirjaa sekä torkuin. Että näin minä otin vastaan tiedon leikkauksesta.

Yöllä kyllä näin villejä unia, jossa minua operoitiin ja se maksoi maltaita. Lisäksi seikkailtiin virtaavassa vedessä ja Hilma-tädin mökillä Uukuniemellä.

2.8.06
Onpa hieno aurinkoinen päivä tämä elokuun ensimmäinen keskiviikko. Läksin elomarkkinoille. Kävelin toria ristiin rastiin. Ostin mahdollisesti tulevaa kaljua päätäni varten mustan huivin, herneitä, mansikoita ja punaisia viinimarjoja.

3.8.06
Sairaalasta tuli vihdoinkin kirje. Siinä on ohjeet ensi maanantaille. Labra, keuhkokuvaus, sydänfilmi ja osastolle 62 klo 11. Ohjeiden mukaan pitää olla pissaamatta 4 tuntia ennen labraa ja omat lääkkeet sekä reseptit pitää ottaa mukaan. Ei koruja, mutta omat hygieniatarvikkeet tarvitaan.
Eli nyt se on sitten menoa, eikä vain odotusta. On se hyvä, sillä rintaa kirvelee koko ajan enemmän.

Tein pienen pyrähdyksen pankkiin maksaen yhtymän laskun. Muutoin säästin jalkaani, koska särkylääkkeet on nyt kielletty viikon ajan. Luin Remeksen uusimman kirjan loppuun ja aloittelin uutta dekkaria. Sovin Riinan kanssa sairaalaan viennistä. Julia oli jo pakannut Viron reissua varten ja sulkenut kännykän. Lähetin Riinan kautta hyvän matkan toivotuksen. Peteäkin muistin vielä osasto 62 puhelinnumerolla, koska leikkauspäivänä eivät vierailut ole suotavia. No, nyt on sitten vain kolme pikkuista päivää tätä normaalia elämää, sitten alkaa minäkuvani muutos.

5.8.06
Ihan tavallinen lauantai, joskin kauppareissu kohdistui vain leikkauksen jälkeen tarvittavien tavaroiden hankintaan. Lottosin viideksi viikoksi, niin ei tarvitse siitäkään sitten huolehtia. Nukahtaminen on vähän kehnoa, kun särkee rintaa ja vasenta jalkaa vetelee.

6.8.06
Edelleen aurinko paistaa. Heräsin Julian viestiin, että kultaa voitettiin. Sieltä tuleekin sitten onnellisia Reippaan tyttöjä Suomeen tänä yönä. Kaikki hyvin, kun Petekin vielä ilmoitti, että on kotimaan maisemissa ja matka meni hyvin. Juteltiin läpi noita varautumisasioita ja leikkausaikatauluja sekä Peten aikatauluja. Hänellä on paniikkikiire koko ensi viikon. Linnanmäki maanantaina Julian kanssa, muuttokuorman vienti Vaasaan tiistaina ja keskiviikkona Lahden kautta maalle. Lauantain rapujuhlat mökillä ja siinä jossain välissä vielä lautojen taaplaus ja oven teko. Maanantaina sitten Lahden kautta Vaasaan. Ja kaiken taustalla on vielä aikaeron aiheuttama väsymys. No, hän on vielä nuori ja silloinhan voimia on vaikka mihin.

Nyt minun pitää vielä harjoittaa silitystä ja pakata sairaalakamat ja sitten vaan aamua ja sairaalareissua odottamaan. Kyllä nämä kuusi päivää menivät nopeasti. Onnea vaan sinulle Kikka leikkaukseen!

7.8.06
Tänään on ehkä elämäni jännittävin päivä, tämä aurinkoinen, suorastaan helteinen elokuun maanantai. Ajoin hakemaan Riinan ja sitten köröttelimme Päijät-Hämeen keskussairaalaan ja laboratorioon. Jonotusta riitti ihan omiksi tarpeiksi, mutta kun pääsin keuhkokuvaan, niin ruuhka hellitti. Sydänfilmiin pääsin saman tien, kun astuin sisään kammottavissa sairaalan vetimissä. Olin jo 10.40 osastolla norkoilemassa huonetta. Se oli sitten huone 22, käytävän päässä oleva kahden hengen huone. Kämppis oli Helena, joka on tullut Lahteen pari vuotta sitten Kuhmoisista ja sitä ennen Teuvasta, Pohjanmaalta. Tämä 65-vuotias, eläkkeellä oleva opettaja pelkäsi vielä enemmän kuin minä, ainakin huokauksista päätellen.

Autoimme toisiamme juttelemalla sairaudesta, lapsista, ruoasta, elintavoista jne. Itse asiassa meillä oli välillä tosi hauskaa, kun puhuimme meidän extremestä.

8.-9.8.06
Sain nukahduspillerin illalla, mutta heräsin yöllä klo 2, enkä sen jälkeen juuri unta saanutkaan. Paitsi aamulla klo 8.30–9.10 välillä. Nukuin pommiin 20 minuuttia esilääkitystä ajatellen. Diapam ja särkylääkkeet menivät vauhdilla pikasuihkun jälkeen naamariin. Vaivuin varmaan uneen heti, koska se 40 viimeistä odotusminuuttia meni ohitse huomaamattani.

Leikkausalimatkasta muistan vain sen, että hoitaja kertoi itsekin juuri olleensa mammografiassa ja jännittävänsä aina sen tulosta. Kyselin vielä missä kerroksessa leikataan ja hän sanoi, että toisessa. Sitten olinkin jo avarassa salissa, jossa pari naista kätteli. Toinen laittoi kynsilakasta puhdistamaani oikeaan pikkurilliin happimittarin ja työnsi neulan oikean kädenpäällisen verisuoneen. Näytin lakattoman pikkurillini minut saliin tuoneen hoitajan kehotuksesta. Toinen hoitaja asetteli vasenta kättäni sivulla olevalle liikkuvalle ja pyöreälle telineelle. Sanoin hänelle, että vasen käsi ei taivu kovin ylös, mutta hän totesi, että tämä asento on oikein hyvä. Sitten muistan nähneeni vielä jonkun vaalean miehen venyttelevän ja seisoskelevan vihreät vaatteet ja myssy päässä vasemmalla puolellani ja minut tuoneen hoitajan selostavan anestesialääkärille allergisuudestani. Sen sijaan leikkaavaa lääkäriä (Antti Korpela) en nähnyt missään. Näin keskiviikkona myös leikkauskertomuksesta, että mukana oli ollut se praktiseeraava nuori naislääkäri (Anna), jonka oli tavannut kirurgian poliklinikalla heinäkuun lopulla
.
Seuraava muistikuva onkin heräämöstä. Kun näin mieshoitajan kyykistelevän sivullani vasemmalla puolella sanoin hänelle, että minähän näen sinut. Ehkä se oli helpotuksen ilmaus siitä, että kaikista peloistani huolimatta heräsin nukutuksesta. Yritin puhua hänelle jotain, mutta juttuni meni mutinaksi, eikä hän enää viitsinyt siihen reagoida. Suurin pelkoni liittyikin nukutukseen, ei niinkään rinnan menetykseen ja itse leikkaukseen. Tulin kait jonkinlaiseen tolkkuun siinä kolmen maissa, kun minut siirrettiin osastolle. Leikkaus oli kestänyt vähän yli tunnin ja herääminen n. neljä tuntia.

Kurkkasin heti onko kämppikseni jo paikalla ja moikkasin häntä ohi mennessäni. Seuraava muistikuva on miehen äänen kuuleminen Helenan puolelta. Hänen miehensä oli käynyt katsomassa häntä jo iltapäivällä. Itse heräilin ja torkuin vuorotellen aina iltateehen asti, joka meille tarjottiin kait siinä 19.30 maissa. Söin vain puoli sämpylää ja pyysin toisen kupillisen teetä, koska janotti kovin.

Hansu soitti illalla ja soitin itse Petelle Vaasaan, jossa hän oli parhaillaan muuttohommissa Paulan kanssa. Pete soitteli illalla vielä paluumatkalla, koska eka puhelu ei oikein minulta sujunut, sillä ääni oli hukassa.

Heräsin yöllä selkäkipuun ja sänkyni nostettiin istuma-asentoon. Olin ollut liian kauan pitkälläni. Toisen kerran minut käännettiin kyljelleni, mutta siinä oli tosi paha nukkua, sillä nesteytysletku kädessäni, kaksi dreeniä kainalossani sekä happiletkut nenässäni, yhdessä kivun kanssa, olivat liikaa. Juttelimme Helenan kanssa välillä ja kuulin kun hän meni muutaman kerran vessaan. Helena oli oksentanut ensimmäisen kerran noustessaan, mutta minä en. Kysyinkin, että milloin sitä pitäisi alkaa oksettaa, johon hoitaja vastasi, että nykyään nukutusaineet ovat niin hyviä, ettei kaikkia okseta. Aamuyöstä soitin hoitajat auttamaan minut vessaan. Sitä ennen en saanut nousta. Samalla sain pois tiputuksen ja happiletkun, mutta neula jätettiin vielä käteen. Tosin se aamulla otettiin pois. Hoitaja kantoi dreenit ja talutti minua pari kertaa vessaan aamuyöstä. Sen jälkeen pystyin menemään jo itsekin. Oi taivas kuinka turvonnut naamani oli ekalla kerralla peiliin katsoessani! Hoitsu sanoi, että ehkä se johtuu nesteytyksestä.

Osaston ylilääkäri tuli kierrokselle jo klo 9, katsoi minua kaukaa ja sanoi, että haava näyttää siistiltä ja voin lähteä tänään jo kotiin. Hoitajat sanoivat, että saan kyllä olla seuraavaan päiväänkin asti, jos siltä tuntuu, koska minulla on isompi leikkaus kuin Helenalla. Sanoin vain selvittäväni, saanko kuljetuksen järjestymään keskiviikolle ja sitten ilmoittavani, lähdenkö jo samana päivänä. Kiitin lääkäriä rinnan poistamisesta, kun olin ensin kysellyt, että onko rinta pakastettu vai miten se säilyy niin monta viikkoa patologin tutkimusta varten. Hän sanoi, että se on nesteessä, jossa se säilyy.

Hansu soitti ja sanoi tulevansa torstaina meille käymään, koska minut lähetettiin niin pian pois sairaalasta. Kun Kipa oli soittanut, tekstareita alkoi tulla myös muilta ystäviltä. Sovimme Kipan kanssa, että tapaamme samana päivänä alakerran kahvilassa klo 16 jälkeen. Siellä hän sitten olikin Mervin kanssa. Sain ystäviltäni leikkauslahjaksi sydämen sekä markonomien kukat ja Matti Nykäsen kirjan, Elämä on laiffii. Totesin onnistuneen leikkauksen jälkeen, niin kuin Matti tv-haastattelussa, että elämä on ihmisen parasta aikaa!

Puolilta päivin oli käynyt fysioterapeutti antaen jumppausohjeet. Klo 14 olin tavannut syöpäyhdistyksen verrokkihenkilön. Hän antoi minulle vaahtomuovirinnan sekä ohjeita miten liittyä yhdistykseen ja seurata heidän ilmoitteluaan Uudesta Lahdesta. Osaston hoitajani antoi minulle ohjeet haavan hoidosta, proteesin maksusitoumuksesta sekä jatkotutkimuksista syövän levinneisyyden toteamiseksi. Lisäksi hän vilautti leikkauskertomusta, jossa ei ollut kovin kummoista. Itse en ehtinyt sitä kunnolla lukemaan.

Puin omat vaatteet jo klo 15 ja menin pankkiautomaatille nostamaan rahaa lääkkeitä ja ruokaa varten. Sitten istuin noin tunnin ulkona katsellen maailmaa ja haistellen Venäjältä tulevia savun hajuja. Tapasin siinä sairaalan seinustalla yhden tuttuni ja hänen rintasyövästä toipuvan vaimonsa. Pete ja Paula tulivat n. klo 16 ja kävimme hakemassa laukkuni yläkerrasta ja ilmoittamassa osastolle, että nyt sitten poistun ruokavahvuudesta. Pete ajoi minut kotiin ja kävi kaupassa hakemassa lähinnä tuoretarvikkeita. Meillä nuori pari istui noin tunnin verran, kuunnellen kuvaustani suuresta extreme-seikkailustani. Paula katseli vanhoja kuvia Petestä. Annoin heille myös Peten vauvakirjan, jonka Paula vei mökille. Oli mukava kellahtaa omaan sänkyyn ja ottaa torkut heidän lähdettyään mökille siinä kahdeksan maissa. Yö tosin oli pätkäunta, mutta todella hyvää verrattuna sairaalassa viettämiini kahteen edelliseen yöhön.

10.–14.8.06
Kotona oli hyvä olla, mutta kipu oli kovaa. Varsinkin sänkyyn meno ja sieltä nouseminen olivat tuskallisia, koska nesteimuri ja sen ihoon kiinni tikattu lasiputki sattuivat vielä arassa haavassa. Yritin tehdä uskollisesti kaikki jumppaliikkeet, jotka olivat sallittuja. Eihän niitä ollut kuin neljä; syvähengittäminen, olan rentouttamisheiluttelu, käden pumppaus ja lepuuttaminen 45 asteessa sydämen yläpuolella sekä hartioiden pyöritys. Nukuin joka toinen yö hyvin ja joka toinen yö huonosti.

Hansu ja Seppo kävivät torstaina ja toivat herneitä ja marjoja. Riina ja lapset poikkesivat lauantaina ja toivat särkylääkkeitä ja Pete tuli sitten maanantaina ja vei minut dreenin poistoon Paavolan terveyskeskukseen. Samalla kävin apteekissa ostamassa haava- ja desinfiointiaineita ja haavalappuja. Pete lähti kohden Vaasaa siinä viiden maissa. Paulan hän oli laittanut Hesan bussiin jo päivällä. Oli helpotus saada se imuri pois. Sänkyyn meno oli 90 % helpompaa, samoin nukkuminen. Sääli vain, kun se haava oli alkanut mätiä.

15.–24.8.06
Elän aivan uudenlaista aikaa. On menossa toipumisvaihe omassa elämässäni. Se on ennen kokematonta ja himputin kivuliasta. Myös hieman pelottavaa, sillä etäpesäkkeiden metsästys luista ja maksasta olivat tämän jakson kohokohtia. Luukuvaus gammakoneella isotooppiosastolla oli jännää. Piti sulkea silmät kun se kuvauslaite tuli aivan kasvojen päälle. Minut kuvattiin neljässä osassa ja se kesti n. 18 minuuttia. Hoitaja kyseli onko ollut luiden vaurioita viiden viimeisen vuoden aikana. Kerroin vain välilevyn pullistumasta, mutta en muistanut päävammaa. Hän ei suostunut kertomaan mitään kuvista, vaan sanoi, että lääkäri sitten ilmoittaa. Tosin sanoi, että joudun tulemaan kuvaukseen uudelleenkin, kun kommentoin, että tulipahan tämäkin koettua.

Maksan ultraäänikuvaus oli 24.8. röntgenosastolla. Lääkärin mukaan maksassa on joku löydös ja sitä paitsi minulla on tulehtuneet sappikivet. Ihmetteli, kun ei ole kipuja. Minä toope olen luullut sappikivikohtauksia vatsan happotasapainon viaksi ja syönyt siihen lääkkeitä. Ne kyllä auttavat sappeenkin.

Oli järkyttävää kuulla uutinen maksan etäpesäkkeestä. Hansu hermostui alta aikayksikön ja soitteli vielä yöllä lukeneensa netistä, että pieni kasvain voidaan leikata. Julialle selitin tuloksen ja kerroin mitä nyt seuraavaksi tapahtuu. Pete sanoi, että voihan nenä, kuten hän useimmiten pahoittelee jotain murhetta. Hänellä on onneksi kovin kiire töissä, joten hän tuskin suree erityisemmin asiaa.

Tämä jakso meni nopeasti huolimatta kivuista. Pystyin jo lukemaan mm. Marklundin ”Nimessä ja veressä” kirjan ja jatkamaan pätkän Irvingiä. En vielä jaksa lukea mitään raskasta.

25.-30.8.06
Maanantaina soitin Paavolan terveyskeskukseen ja kerroin löytämästäni tiukasta langasta. Luulin sitä dreenin tikiksi, joka oli jäänyt rintaan jo sairaalassa. Se tiukkasi rintaa niin, etten saanut kunnolla jumpattua kättä suoraan ylös. Myös haavan alapuoli oli punainen ja turvonnut. Sain nopeasti ajan sairaanhoitajan vastaanotolle. Hoitaja sanoi, että se on sulava lanka, eikä uskaltanut vetää sitä sen paremmin pois kuin en minäkään parina edellisenä iltana. Myös se haavan alkupäässä oleva nailonlanka jäi hänen jäljiltään paikoilleen. Hän ainoastaan katkaisi molempien törsöttävien lankojen päät lyhyemmiksi. Tämä hoitaja yritti hoitaa myös mieltäni kyselemällä vointiani. Kerroin, että kaikki on hyvin. On paljon ystäviä ja sukulaisia, joiden kanssa saa puhua murhetta pois. Kerroin myös, että on paljon päivittäisiä askareita ja vieraita on käynyt yllin kyllin, joten päivät soljuvat vauhdilla. Ainoa kurjuus on jatkuva kipu, joka ottaa päähän aika usein, myös yöllä, kun ei voi vapaasti nukkua. Hän sanoi, että rinta on kipeä monta kuukautta, koska leikkaus oli erittäin iso. Kainalon ja käden paraneminen vie vähintään vuoden ja senkin jälkeen se saattaa äityä kipuilemaan. Hän varoitti, että sitten kun tukka lähtee, niin se tuntuu pahemmalta kuin luulisi, vaikka siihen kuinka varautuu. Hän oli tosi mukava ja kiireetön hoitaja.

Torstaina tuli vihdoin kirje keskussairaalasta. Syöpäpoli on 22.9. ja sitä ennen otetaan verikokeet, ilmeisesti maksasta, 19.9. Eli taas on odotettavaa kolme viikkoa, mutta kyllä se nopeasti menee. Eiväthän kaikki tikitkään ole vielä sulaneet, joten on sitten hoitojen alkaessa kivuttomampaa.

TV:stä tuli loppukesän ajan sarja Terminal City, joka kertoi kanadalaisesta naisesta, jolla oli rintasyöpä, joka oli levittänyt etäpesäkkeitä ja hän reippaudestaan huolimatta kuoli. Sarja oli tosi ajankohtainen ja valmistaa minuakin millaiseen loppuelämään tahansa. Minä vain joudun taistelemaan loppuajan ilman ydinperhettä, vain lapseni, sisareni ja ystävien varassa. Saa nähdä kuinka moni kestää kanssani loppuun saakka. Julia on niin nuori, ei hänelle voi antaa isoa taakkaa. Pete on kaukana ja elää nyt elämänsä parasta aikaa. Ei sitäkään haluaisi pilata syövän huonolla ajoituksella. Vaikka ainahan syöpä on väärään aikaan esille tullut. Muistan, kun talvella olin iloinen, ettei tarvinnut keskeyttää FinWestin työtä leikkausten takia. Olisi saattanut sittenkin olla parempi, jos syöpä olisi löydetty jo jouluna. Mutta kukapa sen tietää!

12.9.06
Nyt syöpäpotilasinfoon keskussairaalaan klo 12.30. Onkin paljon kysyttävää. Siellä se aika meni kuunnellessa ja keskustellessa ja omia tuntoja purkaessa. Helena, minun kämppis oli myös siellä. Me vaihdoimme yhteystiedot ja luvattiin soitella.

Minulla on huono immuunijärjestelmä jo valmiiksi, koska saan niitä turvotuksia ja tulehduksia ötököistä. Siksi pitää olla tarkkana kylmän, kuuman, haavojen, palovammojen ja pitkien lihasten rasituksen suhteen. Jatkuvasti pitää hengittää syvään ja ryhti on pidettävä hyvänä. Onneksi pyöräillä saa, kunhan ei rasita puristamalla liikaa kättä. Saunoa voi varoen. Samoin voi haravoida vähän, kunhan lepuuttaa kättä ja pumppailee välillä.

20.9.06
Lasken päiviä, kuin koululainen. Vielä kaksi yötä ja sitten tiedän kohtaloni. Oikeastaan aika kamalaa! Optimistina käännän varmaan minkä tahansa diagnoosin hyväksi. Jos huonolta näyttää ennuste, tietää ainakin mitä tärkeää vielä voi tehdä jäljellä olevana aikana. Viime yönä näin ihan miellyttäviä ja vapauttavia unia. Aivan kuin selviäisin kaikesta huolimatta.

Olen lukenut netistä kaiken syövästä ja tehnyt kolme mallia itseäni varten. Eka ja paras on, että sitä yhtäkään etäpesäkettä ei ole, vaan kasvain maksassa on hyvälaatuinen. Silloin 5 vuotta on kohtuullinen tavoite. Toinen malli on, että maksassa on kasvain, joka on hävitettävissä sytostaatilla ja sädetyksellä. Silloinkin muutama vuosi on jäljellä. Kolmas ja huonoin vaihtoehto on, että syöpä on levinnyt luihin ja keuhkoihin maksan lisäksi. Silloin lähtö on lähellä. Antaisin itselleni kernaasti vuoden. Siinä ajassa saisin kaikki asiat kuntoon, firman lopetusta myöten. Se nyt on kuitenkin varmaa, etten vielä huomenna kuole. Kivut ovat lähtöseuranani levinneisyysvaihtoehdoissa, mutta toivottavasti niihin saa niin kovat tropit, että on hyvä olla viimeiset ajat. Lahteen puuhataan nyt saattokotia, mutta se voi olla minulle liian myöhäinen vaihtoehto, joten sairaala saattaa olla huonoimmassa tapauksessa viimeinen kotini. No, enhän ole siellä juurikaan majaillut, joten ehkä sen kestää.


22.9.06
Ajelin melko rauhallisin mielin syöpäosastolle lääkärin vastaanotolle. Sain istuskella puoli tuntia odottamassa. Paikka on hieno, siisti, mutta vähän steriili. Aino Aalto puhui vähän murtaen suomea. Hän kertoi, että syöpäkasvaimia oli ollut kaksi, kumpikin yli 2 cm ja niiden välillä oli ollut napanuora, joten kasvain luettiin suureksi, yli 5 cm:n kokoiseksi. Sitä paitsi poistetuissa kahdeksassa imusolmukkeessa viidestä löytyi syöpä. Niinpä minun syöpäni oli ärhäkkä, pahin mahdollinen, eli ennusteaste oli 2-3 kolmen välillä. Sitä paitsi oli löytynyt etäpesäke maksasta (1 cm) ja kysta myös (5-10 mm). Tämä tarkoittaa sitä, että olen syöpäkroonikko, jota seurataan ja hoidetaan lopun elämää. Lisäksi minulla on tulehtunut sappirakko täynnä kiviä, eikä sitä voi maksan kasvaimen takia leikata. Että onneksi olkoon!

Sytostaattihoito alkaa lokakuun alussa ja kestää tammikuun puoliväliin saakka. Hoitoja annetaan 6 kertaa kolmen viikon välein. Hormonihoito valitaan neljän hoitokerran jälkeen. Sytostaatti tiputetaan sairaalassa. Se kestää kerrallaan 3-4 tuntia. Tiputuspäivänä voi ajaa autoa, sillä yleensä ihmiset tuntevat olevansa elämänsä kunnossa heti tiputuksen jälkeen, mutta sitten alkaa se huono vaihe.

Maksatutkimus tehdään kahden viikon päästä. Saan B-todistuksen uutta Kela-korttia varten ja peruukin maksusitoumuksen. Lähipäivinä tulee kutsu sytostaattihoitoon ja maksan jatkotutkimukseen. Peruukkia pitää käydä sovittamassa ensi viikolla. Samalla voisi soitella ajan silikonirinnan sovitukseen.

Olin yllättävää kyllä iloinen diagnoosista, sillä odotin sellaista, että myös luissa tai keuhkoissa on etäpesäkkeitä. Olihan niillä mokomilla syöpäsoluilla ollut vuosi aikaa vaellella vaikka minne! Riemuissani soittelin Petelle, Julialle ja Hansulle diagnoosista ja hoidoista. Rinnan menetystä en surrut missään vaiheessa, olihan se tehnyt jo tehtävänsä.


Vuoden kestäneessä syöpäruletissa minulle ei käynyt kovin hyvin. Ensin voitin, ei ollut syöpää, sitten hävisin vähän, olikin syöpä ja lopulta menetin lähes kaiken, se olikin pahanlaatuinen syöpä.