SYNTYMÄ -itsenäisen elämän alku

Rääpäleestä tuli pullero, 1 v 2 kk

KOTONA SYNTYNYT


Äitini oli kuukautta aikaisemmin täyttänyt 18 vuotta, kun hänestä tuli äiti, perjantaina 17.5.1946. Synnytys kesti 24 tuntia. Se mahtoi olla traumaattinen kokemus nuorelle naiselle, jonka elämässä oli ollut paljon muutakin tuskaa. Muistan äidin kertoneen, että painoin 2 700 g ja olin 47 cm pitkä. Siis pieni vauva. Tarkka synnyinpaikkani oli vanhan talon etukamari vanhassa Vääntäjän Ylätalossa. Kätilö Tyyne Harjula haettiin Pasinkylästä, noin 8 km päästä, sillä sulan virran vuoksi hänet piti noutaa hevosella Rautjärven ja Tirvan tehdasalueen kautta, jossa oli lähin silta virran ylitykseen.

Minulle on kerrottu, että olin äitini mielestä syntyessäni kamalan ruma, luinen ja laiha. Tyttö, jolla oli vain iso nenä päässä. Isän kertoman mukaan itkin paljon vauvana. Olin ehkä koliikkivauva. Sodasta toipuvaa isääni sellainen lapsen jatkuva kitinä on ilmeisesti ärsyttänyt suunnattomasti, koska hän muisti itkuni vielä 87-vuotiaanakin. Sain myös vauvana hinkuyskän, johon melkein kuolin, mutta ilmeisesti minussa sykki riittävän vahva elämänliekki, että selvisin siitä ensimmäisestä koettelemuksesta.

Minut on jo vauvana opetettu kylpemään savusaunassa ja nukutettu kotitekoisessa, ruskeassa suvun kehdossa. Koska kaikesta oli sodan jälkeen pula, niin myöskään kestovaippoja eikä kapalokangasta saanut. Vauvojahan pidettiin siihen maailmanaikaan kapalossa, liikkumattomana. Oivan ratkaisun tarjosivat isän vanhat flanelliset jalkarätit, joihin minut käärittiin. Flanellia käytettiin sodan jälkeen moneen tarkoitukseen, mm. miesten alushousut ja naisten yöpaidat olivat flanellista valmistetut.

Äitini imetti minua 9 kk, mikä siihen aikaan oli hyvä asia, sillä eihän silloin ollut äidinmaidon vastikkeita eikä lasten ravitsemus muutoinkaan ollut kehittynyttä. Lehmänmaito, puurot ja vellit sekä kotipuutarhan kasvikset ja lähimetsän marjat olivat hyvää ruokaa. Kalaa ja lihaa tuli ruokavalioon heti, kun se oli sallittua.

Minä ja Kulosen Matti synnyinkotini pihamaalla

SYNNYINKOTINI - TÄNÄÄN RAUNIOINA

Se oli vanha keltainen talo komealla paikalla mäen päällä. Etupiha antoi länteen, jossa Kivijärvestä Kymijokeen johtava virta välkehti auringossa upeasti. Eteläisessä tuvan päädyssä kasvoi ihania kerrattuja, pinkin punaisia, huumaavan tuoksuisia ruusuja ja pohjoispäässä, peräkamarin ikkunan alla kasvoi yksinkertaisia vaaleanpunaisia ruusuja. Talossa oli iso tupa pankkoineen, keittiö, kolme kamaria ja iso porstupa. Puutarhassa kasvoi omenapuita ja kirsikkapuu sekä marjapensaita. Ulkohuusi oli talon pohjoispuolella, kallion reunalla. Kallion toisella puolella oli savusauna ja sitä vastapäätä, tien toisella puolella paja, jonka vieressä kasvoi iso karviaismarjapensas. Talon kaakkoispuolella oli höyläkatos, jossa rakennusten kattotarpeet tehtiin. Tahko oli höylän vieressä.

Vanha maakellari kallioiden yläpuolella ja taustalla Ylätalon rauniot, jossa kasvaa isoja puita.

Etupihalla oli rinteeseen rakennettu iso maakellari, jonka kupeessa kasvoi humalaa. Aitat olivat talon oikealla puolella, puutarhan vieressä ja niiden päädyssä kasvoi suuria sireenipensaita. Navetta oli rinteessä, talon ja rannan välissä, talosta katsoen vasemmalla puolella. Mäen alla oli riihi ja heinävaja. Vääntäjän virran varressa, noin 200 metrin päässä talosta, oli rantasauna. Näkymä vanhalta mäeltä virralle ja pelloille oli avara. Kotimaisemani oli mäkistä ja kallioista ja avoimen näkymän vastapainona oli runsaasti metsää.

Tähän ympäristöön minä synnyin ja tässä Ylätalossa minä siis rääkäisin ensimmäisen kerran. Ja tästä miljööstä minä imin kolmen ensimmäisen vuoden aikana vaikutelmani, opiskelin siellä ihmissuhteita eläen ison suvun ja palvelijoiden sekä metsämiesten kanssa ja rakensin perheen ensimmäisenä tyttönä itsetuntoani.

Vanha ruusupensas kasvaa vielä synnyintaloni päädyssä luonnonkukkapuiston keskellä

Tätä taloa ei enää ole, mutta käyn monta kertaa kesässä katsomassa talon raunioita, jossa nykyään kasvaa isoja puita ja metsämansikoita. Syntymäkamarin paikkaa ei vieras tietäisi, mutta itse kävin siinä talossa vielä muutonkin jälkeen ja rauniot olivat näkyvissä koko nuoruuteni ajan, joten itse tiedän tarkalleen sen kohdan, josta tälle taipaleelle olen lähtenyt. Pihalla kasvaa harakan-, varsan- ja kissankelloja, päivänkakkaroita, erilaisia apiloita, tervakukkia, saunakukkia, hiirenvirnaa, siankärsämöitä, lemmikkejä, orvokkeja ja kymmeniä muita luonnonkukkia isoina ryppäinä ja yksittäisten kukkien sikermänä. Varsinkin talon eteläpääty on upea luonnonkukkapuisto. Tiedostan vahvasti, että täältä olen kotoisin ja täältä olen saanut elinvoimani, joka on kantanut minua läpi tuulten ja tuiskujen.