JATKOSODAN KYNNYKSELLÄ

Edla ja Kalervo Hänninen kihlakuvassa

POLKUPYÖRÄMATKA VIHILLE

Kuumana ja aurinkoisena päivänä 25. kesäkuussa 1941 Rautalammille oli koottu kaikki reserviläiset. Myös Vesannon puolelta oli kerätty miehet eli harmaata miesjoukkoa liikkui kylällä.

Meillä oli ollut kuulutus näkyvillä kunnantoimiston ilmoitustaululla ja määräaika oli mennyt umpeen eikä valituksia ollut tullut. Kalervo tuli kotiin ja sanoi:" Jos me kerran vihille mennään, niin se tapahtuu tänään. Huomenna on jo lähtö Venäjän rajalle.

Asia oli selvä, mutta nyt aloitettiin etsimään kyytiä Kuopioon 80-kilometrin päähän. Pitäjän ainoa vuokra-auto oli varattu eikä linja-auto enää kulkenut. Muuta neuvoa ei siis ollut kuin lähteä polkupyörällä liikkeelle. "Eihän minulla ole sormusta. Pitää lähteä ostamaan", hämmästeli Kalervo. Mummo sanoi siihen, ettei sormusta välttämättä tarvitse. Voihan sitä vihkiä ilman sormustakin. "Kyllähän minä nyt sen sormuksen ostan !" Kalervo sanoi siihen.

.

Minä lähdin Kansulaan hakemaan polkupyörän ja jotain vaatetta päälleni ja Kalervo meni Kelloseppään ostamaan sormusta. Olin varannut kauniin vaaleansinisen leningin vihkimistä varten, mutta eihän sitä voinut pyörän päälle laittaa. Joten otin vanhan mustan vekkihameen ja silkkisen puseron.

Hain pyörän ja lähdin Kalervon kotiin. Hän soitti asessori Jackille Kuopioon ja kertoi tilanteen. Aikaa oli siis kulumassa oleva kesäkuun 25 päivä. Jos emme ehtisi perille toimistoaikaan, asessori lupasi odottaa kunnes tulisimme ja vihkiminen hoidettaisiin.

Lähdimme ajamaan kohti Kuopiota Kalervon Urho-isä mukanamme, Hiekkatietä ylös ja alas kuumana kesäpäivänä tienmutkien mukaan. Matkalla oli tien varrella pieni kauppa ja pysähdyimme juomaan limsat. Kalervo sanoi juovansa portteria, josta myyjä ilmoitti menevän leipäkupongin. Portteri ei ollut mallasjuoma, mutta leipäkuponki siitä meni.

Matka jatkui, ajantaju katosi ja vihdoin olimme vilvoittelemassa Kuopiossa ennen asessorin luo menoa. Urho-vaari kysyi ohikulkevalta naiselta halukkuutta tulla toiseksi todistajaksi nuoren parin vihkimiselle. Seremonia saatiin suoritettua sormusten kanssa.

Nälkä oli melkoinen toimituksen jälkeen ja päätimme lähteä syömään SOK:laiseen ravintolaan. Sieltä saisimme varmasti hyvän ruuan. Ravintolasalissa oli oli paljon ihmisiä syömässä. Edellisenä yönä Kuopiossa oli ollut pommitus ja ihmiset olivat hyvin levottomia.

Tilauksemme mukaan meille tuotiin alkuruuaksi nokkoskeittoa. Se ei ollut miesten mieleen ja vetistähän se olikin. Pääruokana oli keitetyt perunat ja suolavedessä keitetyt muikut sekä hyvää hapanleipää. Voita leivän päälle ei ollut ja juomaksi oli vettä. Mutta vatsa täyttyi ja kotiinpäin teki mieli.

Lähdimme pyöräilemään kotiin ja Suonenjoelle pysähdyimme vaarin ehdotuksesta Ainon luo vähäksi aikaa nukkumaan. Meistä ei varmaan kukaan ennättänyt päästä uneen, kun ilmahälytys alkoi ulvoa. Kiireen vilkkaa lähdimme polkemaan Rautalampia kohti.

Kotona pääsimme vähäksi aikaa nukkumaan, mutta Kalervon piti lähteä
ilmoittautumaan Seurojen talolle klo 8 seuraavana aamuna. Ilmoittautuessa tuli tieto, että lähtö oli kuitenkin vasta seuraavana päivänä.

Mummo oli sillä välin leiponut ja minulla oli vielä vähän oikeata kahvia varastossa, joten juhlan kunniaksi oli vielä tarjottavaakin. Pieni suku oli koolla ja lisäksi joitakin työtovereitani.

Seuraavana aamuna harmaa miesjoukko marssi Suonenjoelle ja sieltä junalla rajalle. Joten Kalervo lähti häämatkalle yksin ja sitä matkaa kesti sitten vuositolkulla.

Kertonut Edla Hänninen 26.02.2004 Rautalammilla